Entinen liigapyssy todistanut läheltä kahden seuran nousua huipulle: ”Nykyään ei taida enää kukaan käydä töissä”

Kuva: Juha Tamminen
Uransa aikana 221 ottelua Veikkausliigassa pelannut Mika Lahtinen työskentelee edelleen kasvattajaseuransa Ilveksen palveluksessa. Hän on päässyt seuraamaan läheltä sekä Ilveksen että RoPS:n kasvua takaisin kotimaisen jalkapallon huipulle.
Lahtinen löi itsensä läpi Veikkausliigassa Tampere Unitedin riveissä ja liigakokemusta kertyi myös JJK:n, RoPS:n sekä Ilveksen paidassa. Hän lopetti uransa kauden 2016 jälkeen, mutta on pysynyt peliuransa jälkeen Ilveksessä.
– Uran viimeisen kauden olin jo Ilveksessä puolipäivätöissä ja nyt olen sitten täysipäiväisenä mukana. Tein silloin Ilveksen iltapäiväkerhoa ja valmensin junioreita minkä ehdin. Nyt minulla on molemmissa isompi rooli. Nyt johdan iltapäiväkerhoa ja valmennan Ilveksen B-tyttöjä, Lahtinen kertoo nykykuulumisiaan SuomiFutis-sivustolle.
Lahtinen oli nostamassa Ilvestä takaisin Veikkausliigaan ja pelasi myös kauden keltapaidassa liigakentillä. Maaliahneena hyökkääjänä tunnettu Lahtinen on nähnyt joukkueen kasvun divarijoukkueesta huippuseuraksi.
– Kun Jarkko Wiss tuli valmentajaksi viimeisellä kaudellani, niin silloin näki, että asiat menivät selkeästi eteenpäin ammattimaisempaan suuntaan. Nykyään ei taida kukaan käydä enää töissä, mutta minun peliaikana oli vielä monia, jotka tekivät ohessa töitä. Siitä on menty tosi paljon eteenpäin.
Lahtinen kuului tamperelaisen jalkapallon menestysvuosien soihdunkantajiin yhdessä muun muassa Antti Hynysen, Antti Ojanperän, Mikko Kavénin, Kari Sainion, Jussi Kuoppalan ja Sakari Saarisen kanssa. Ainoana vuosikymmenen takaisista Tampere Unitedin menestysvuosien pelaajista on jäljellä Ilveksen maalivahti Mika Hilander.
– Nykyjoukkueessa ei ole hirveästi tuttuja eikä vanhasta kaartista ole jäljellä enää kuin Hilander. Seuraan pelejä edelleen aktiivisesti ja menen peleihin aina kun pääsen. Muuten sitten seuraan pelejä kotisohvalta.
Vaikka Lahtinen mielletään vahvasti tamperelaisen jalkapalloilun ikoniksi, pelasi hän urallaan myös JJK:ssa ja RoPS:ssa. Ensimmäisen kerran hän käväisi Rovaniemellä lainassa kaudella 2006 ja sen jälkeen hän palasi napapiirille kaudella 2011, kun Tampere Unitedin taru päättyi.
– Olin silloin ensin puoli kautta vuokralla ja tulin sitten JJK:n jälkeen kotiin TamU:iin. TamU meni kuitenkin sitten nurin ja sattuman kautta palasin takaisin Rovaniemelle. Jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä päätös ja tykkäsimme olla siellä tosi paljon. Siellä sai rauhassa keskittyä futikseen, kun sukulaisetkin olivat niin kaukana eikä juuri muuta tekemistä ollut, Lahtinen kertoo päätymisestään Rovaniemelle.
Lahtinen siirtyi RoPS:aan juuri myrskyisän vedonlyöntiskandaalin jälkeen. Ensimmäinen kausi päättyi putoamiseen, mutta visiitti Ykkösessä jäi vain kauden mittaiseksi. Ilveksen nousun tavoin Lahtinen oli todistamassa myös RoPS:n kehittymistä vakaaksi liigaseuraksi.
– Se oli hyvä keikka. Siinä oli juuri ollut sopupelijutut ja sen jälkeen homma meni ammattimaisempaan suuntaan ja Malinen toi selkeyttä hommaan. Minulle jäi sieltä tosi hyvät muistot ja siellä on vieläkin mahtava käydä ja Rovaniemellä on vielä paljon tuttuja.
RoPS on eittämättä ollut Veikkausliigan alkukauden yllättäjä johtaen tällä hetkellä sarjaa. Lahtinen on katsonut ilolla entisen joukkueensa esityksiä.
– Olen tietenkin seurannut heidän pelejään ja talvella katsoin jonkun cupin pelin. Siihen nähden miltä peli näytti talvella, niin olen yllättynyt. Toisaalta tunnen Koskelan Tonin peliajoilta, kun pelasimme yhdessä JJK:ssa ja Tuutin Pasi siirtyi Ilveksestä hänen apuvalmentajakseen. Tonia en tunne valmentajana, mutta Pasin toimintaa tuli nähtyä läheltä ja hän on tosi osaava ammattilainen. Koskelasta olen kuullut myös hyviä asioita. Toisaalta en ole vahvasta kaudesta yllättynyt, kun tiedän millainen valmentajakaksikko siellä on.
– Varmasti noin hurja alku on miltä tahansa muulta joukkueelta yllätys kuin HJK:lta. Talveen nähden peli on mennyt paljon eteenpäin. Jahka pelejä pelataan vähän lisää, niin sitten näkee mihin se taso vakiintuu, analysoi Lahtinen.
RoPS koki edelliskierroksella kauden avaustappionsa, kun se taipui kotikentällään FC Hongalle. Ilves sen sijaan palasi kolmen voitottoman ottelun jälkeen voittojen tielle kukistaessaan vieraskentällä FC Interin. Lahtinen odottaa tiukkaa taisteluottelua maanantain kamppailusta.
– Vähän otteluruuhka alkaa näkyä ja Ilvekseltä puuttui jo edellisottelusta sellainen viimeinen rutistus. Peli pelataan huonokuntoisella Ratinan nurmella, joten se menee väkisin sellaiseksi taisteluksi. Kun vastakkain ovat väsyneet joukkueet ja kenttä on huono, niin ei siinä jalkapalloilullisesti mitään hienouksia tulla näkemään, vaan perinteistä taistelufutista. Ottelu voi ratketa johonkin yksilösuoritukseen ja marginaalit tulevat olemaan pienet. Veikkaan vähämaalista ottelua ja maalin voittoa toivottavasti Ilvekselle.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa