FC Inter kiinnitti superlupauksen pitkällä sopimuksella – ja lainasi tämän Kakkosessa pelaavaan seuraan
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter Turku on tehnyt todella merkittävän, pitkän pelaajasopimuksen kiinnittäessään uudella kontrahdilla 17-vuotiaan keskikenttäpelaaja Elias Mastokankaan.
Turun piirin junioripelaajaksi vuonna 2016 valittu Mastokangas on u17-maajoukkueen vakiokasvoja, ja debytoi Interin edustujoukkueessa Veikkausliigassa jo 16-vuotiaana. Peliaikaa irtosi viime kaudella kolmessa pääsarjan ottelussa.
Jatkosopimuksen kanssa samaan aikaan tehtiin päätös lainapestistä KaaPon edustusjoukkueeseen. Mastokangas siirtyi Interiin nimenomaan kaarinalaisseurasta, jonka kanssa pääsee nyt pelaamaan Kakkosen otteluita.
Lainasta sovittiin myös Arttu Kotasen kohdalla. 18-vuotias laitapuolustaja jatkaa kautta edellisessä seurassaan, lappeenrantalaisessa PEPO:ssa.
Interin tekninen johtaja Vesa Mäki näkee lainasopimukset tärkeiksi nimenomaan pelaajien oman kehityksen kannalta.
– Eliakselle ja Artulle on tärkeää saada miesten pelejä. Sekä KaaPo:ssa että PEPO:ssa on laadukas valmennus, heidän kanssaan saamme suunniteltua nuorten pelaajien viikkorytmiä hyvin.
Mastokankaan ja Kotasen laina-ajat kattavat kauden 2018. Molempien lainasopimukset mahdollistavat kuitenkin Interiin palaamisen tarvittaessa jo kesken kauden.
Lähde: FC Inter Turku
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos

- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon