Eintracht Frankfurtin keskikenttäpelaaja Kevin-Prince Boateng oli lauantaina huojentunut mies, kun hän ei aiheuttanut rangaistuspotkua Saksan Cupin loppuottelussa.

Peliä oli takana jo 94 minuuttia, kun Boateng kaatoi Bayern Münchenin Javi Martínezin rangaistusalueella (katso Viafreen video). Bayernin pelaajat ryntäsivät piirittämään erotuomaria ja tilanne tarkistettiin videolta.

Tuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa rangaistuspotkun arvoista rikettä, joten peliä jatkettiin Bayernin kulmapotkulla.

Frankfurtin puolustus pääsi palloon väliin ja pelivälineen nappasi Mijat Gaćinović, joka spurttasi omalta kenttäpuoliskoltaan maalintekoon. Myös Bayernin maalivahti Sven Ulreich oli ylhäällä kulmapotkua varten, joten Gaćinović sai siirtää rauhassa Frankfurtin 3-1-johtoon. Välittömästi maalin jälkeen käynnistyivät Frankfurtin juhlat.

Boateng sanoi ottelun jälkeen, että koki selvinneensä Martinezin kaatamisesta tuurilla.

– Osuin häneen selvästi. Sitten oli tuomarin vuoro päättää, sanoi Boateng FourFourTwon mukaan.

– Luulin, että hän antaisi siitä pilkun, jos totta puhutaan.

– Mutta meillä kävi tuuri, ettei hän antanut rangaistuspotkua. Hänen on vihellettävä (tehtävä päätökset), minä olen aina rehellinen, siksi minun on sanottava näin.