Käykö KuPS:n pahin painajainen toteen? – Sairastuvalta myös positiivisia uutisia
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura kohtaa maanantai-illan kamppailussa FC Interin kotikentällään. KuPS:n avainpelaaja ja ykkösveskari Otso Virtanen ei ole joukkueen kokoonpanossa Interiä vastaan.
Virtanen pelasi viime kaudella KuPS:n kaikki ottelut alusta loppuun ja oli yksi liigan parhaimmista maalivahdeista. Alaraajavamma on kuitenkin haitannut kulunutta kautta. Viimeiset kaksi ottelua Virtanen on seurannut vaihtopenkiltä, mutta maanantaina miestä ei nähdä sielläkään.
Sen sijaan koko alkukauden poissa kokoonpanosta ollut Reuben Gabriel tekee paluun KuPS:n kokoonpanoon. Avauskokoonpanossa ei vielä Gabrielia nähdä, mutta silti miehen paluu on kuopiolaisille todella tärkeä asia.
Ennen kauden alkua ennakoimme SuomiFutis–sivuston KuPS-ennakossa nimenomaan Gabrielin ja Virtasen merkitystä joukkueelle. Molemmat nostettiin ennakkoon joukkueen tärkeimmiksi pelaajiksi ja Virtanen vieläpä pikkuriikkisen tärkeämmäksi, koska mitat täyttävää varamaalivahtia KuPS:lta ei odotettu löytyvän. Tällä hetkellä Virtasen tilanne huolettaa. Seura ei ole kertonut tarkempia tietoja vamman vakavuudesta.
18-vuotias Miika Töyräs on kuitenkin noussut vastuunkantajaksi kahdessa viime ottelussa ja pelannut upeasti maalinsuulla. Pitkä kausi on kuitenkin haasteita täynnä ja Töyräs on myös vahvasti ehdolla U19-maajoukkueeseen EM-kotikisoihin, joten Virtasen kuntoutuminen olisi siitäkin syystä erittäin tärkeää. Töyräs on myös Interiä vastaan aloittava maalivahti.
– Tosi hyvät fiilikset, että päässyt pelaamaan. Olen ihan tyytyväinen omaan pelaamiseen, Töyräs kommentoi kahta ensimmäistä liigapeliään KuPS:n Youtube-kanavalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan