Kisa Glen Kamarasta kiihtyy – nyt mukaan huhuihin seura Valioliigasta ja Valioliigan kynnykseltä

Kuva: Getty Images
Huuhkajien 22-vuotias keskikenttäpelaaja Glen Kamara on pelannut siinä määrin mahtavan kauden, että hänestä on tullut siirtomarkkinoiden kuuma nimi. Kamara on saanut ylistäviä arvioita otteistaan Dundee FC:n keskikentällä, ja hän onkin kuulunut joukkueensa ehdottomiin luottomiehiin.
Varhaiset huhut veivät Kamaraa lähelle nykyistä osoitetta, Skotlannin Valioliigan perinteisiin suurseuroihin Celticiin ja Rangersiin. Rangersin valmennuksessa työskentelee loppukauden ajan suomalainen Jonatan Johansson, mutta ensi syksynä ohjat ottaa Liverpool-legenda Steven Gerrard.
Seuraavaksi Kamara yhdistettiin tänä iltana paikastaan Valioliigassa tappelevaan Swanseaan. Swansea ei kuitenkaan ole ainoa valioliigaseura, jonka uskotaan olevan suomalaisesta kiinnostunut.
[readmore from=Kamara-Glen]
Nyt Here Is The City -sivusto kertoo, että myös valioliigapaikkansa jo varmistanut Bournemouth sekä nousukarsintoihin selviytynyt Derby ovat Kamaran kintereillä. HITC:n mukaan Kamara sopisi eritoten Derbyyn, sillä joukkueen keskikentältä väitetään puuttuvan pallotonta nopeutta ja liikkuvuutta.
Kamara siirtyi Dundeehin viime kesänä Arsenalista. Hänen sopimuksensa skottiseuran kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Suomen A-maajoukkueessa Kamara on pelannut kolme ottelua.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”