Malinen täydensi U19-maajoukkuetta mielenkiintoisilla nimillä

Päävalmentaja Juha Malinen on täydentänyt Montenegron U20-maajoukkueen kohtaavaa Suomen U19-maajoukkuetta kolmella pelaajalla.
EM-kotikisoihin valmistautuva Suomi kohtaa vuotta vanhempien Montenegron maajoukkueen lauantaina ja maanantaina Eerikkilässä. Viikonloppuna pelataan myös Veikkausliigaa, joten joukkueen kokoaminen on ollut hieman haasteellista. Montenegron ehto tapahtumalle on kaksi ottelua.
Malinen on täydentänyt ryhmäänsä TPS:n Onni Valakarilla, KuPS:n Jere Hiltusella sekä Chievon Primavera-joukkueessa pelaavalla Martti Haukiojalla.
– Kaikki Veikkausliiga-seurat eivät ole pystyneet vapauttamaan pelaajiaan. Topparitilanteemme on varsinkin haastava. Martti on pelannut joukkueessaan menestyksekkäästi, mutta oli tarkoitus, että hän olisi huilannut tämän leirin. Nyt hän on kuitenkin mukana, Malinen avaa Palloliiton tiedotteessa.
– Anssi Suhonen ei voi vielä loukkaantumisen jälkeen pelannut, joten Jere, joka on debytoinut Veikkausliigassa, tulee taistelemaan paikoista keskikentän pohjalle. Onni on pelannut todella hyvän alkukauden ja saa nyt näyttöpaikan, kun Saku Ylätupa pelaa vain ensimmäisessä ottelussa.
Viikonlopun leirille on nimetty 25 pelaajaa, mutta heistä on käytettävissä lauantaina vain 15.
– Toivottavasti pystymme kahdella seuraavalla leirillä käyttämään kaikki pelaajia. Se on ensisijaisesti pelaajan etu, sitten seuran ja viimeisenä maajoukkueen.
– Meillä on edelleen ringissä noin 30 pelaajaa, joita tarkkailemme heinäkuun alkuun asti EM-kisajoukkuetta varten.
Suomi kohtaa Montenegron lauantaina klo 18.30 ja maanantaina klo 14. Molemmat ottelut pelataan Eerikkilässä ja ne näkyvät suorina Huu-tv:ssä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan