Näin sosiaalisessa mediassa reagoitiin Tommi Kautosen potkuihin: ”Peiliinkatsomisen paikka”
SJK on antanut potkut päävalmentajalleen Tommi Kautoselle (uutinen). Valmennusvastuun joukkueesta ottaa Alexei Eremenko Sr.
Sosiaalisessa mediassa irtisanomispäätös on saanut aikaan melkoisen kritiikkivyöryn SJK:n seurajohtoa kohtaan. Viesteissä viitataan etenkin viimesyksyisiin ja myös tuoreisiin puheisiin seuran ”pitkäjänteisestä strategiasta”.
SJK:n valmentajan pesti on ollut viime aikoina kotimaisen jalkapalloilun ylivoimaisesti tuulisin paikka. Simo Valakari valmensi SJK:ta noin 4,5 vuoden ajan vuosina 2012-2017, mutta Valakarin lähdettyä Norjaan helmikuussa 2017 on punainen lanka ollut pahasti kateissa.
Kun Alexei Eremenko sr aloittaa SJK:n valmentajana työnsä lauantaisessa kotiottelussa IFK Mariehamnia vastaan, tulee hänestä joukkueen kuudes valmentaja alle 16 kuukaudessa. Neljän edellisen valmentajan pestit ovat siis kestäneet keskimäärin alle neljä kuukautta.
Tommi Kautosen aiemmat valmennusnäytöt Veikkausliigasta ja Pikkuhuuhkajista eivät olleet varsinaisesti vakuuttavia, joten siksi miehen valintaa pidettiin alun perinkin yllättävänä. Erityisen suurta ihmetystä aiheutti se, että Kautosen kanssa solmittiin kolmen vuoden pahvi – poikkeuksellisen pitkä suomalaisessa seurajoukkuejalkapalloilussa.
#SJK #Veikkausliiga
SJK antoi potkut Tommi Kautoselle – Alexei Eremenkosta uusi päävalmentaja
Kautonen on jo neljäs potkut saanut valmentaja reilun vuoden aikana.
Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys valmentajien kanssa on toki tavoittelemisen arvoinen hyve. SJK:n epäonnistumista valmentajavalintojen kanssa arvostellaan nyt, mutta löytyy somesta niitäkin äänenpainoja, joiden mukaan Kautosen erottaminen oli juuri nyt ainoa oikea ratkaisu.
Seitsemän pistettä kahdeksasta ottelusta vain kuudella tehdyllä maalilla on yksinkertaisesti auttamattoman huono saldo, ja siksi käsi hapuili näinkin varhain tuttuun suuntaan – paniikkinappulalle nimittäin.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä