Pikkuhelmarien välieräpaikka sai valmentajan tunteelliseksi: ”Tässä hetkessä ymmärrän, kuinka onnellisessa asemassa olen”

Kuva: Getty Images
Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taistelee tänään perjantaina paikasta ikäluokkansa EM-loppuotteluun.
Pikkuhelmarit sijoittui EM-turnauksen alkulohkossaan toiseksi ja kohtaa nyt välierissä toisen lohkon voittajan, ikäluokan kestomenestyjän Espanjan
Loppuottelun toinen joukkue on jo selvillä, sillä Saksa kaatoi aiemmin tänään pelatussa semifinaalissa Englannin murskaluvuin 8-0.
Vaikka Pikkuhelmarit ei selviäisikään finaaliin, on turnauksen pronssiottelussa muutakin pelissä kuin kunnia. EM-kisojen kolme parasta joukkuetta etenevät marraskuussa Uruguayssa pelattaviin ikäluokan MM-kisoihin.
Suomen joukkueen päävalmentaja Marko Saloranta kertoo Palloliiton sivuilla olevansa täpinöissään paikasta välierissä. Ensimmäistä kertaa ikäluokkansa arvokisoihin päässyt tyttöjen U17-ikäluokka on selviytynyt EM-taipaleellaan jo pidemmälle kuin 42 muuta maata.
– On se hieno hetki päävalmentajana kokea tämä, ei siitä mihinkään pääse. Alkuvuosi on ollut todella kova, ja nyt tässä hetkessä ymmärrän, kuinka onnellisessa asemassa olen.
– Me olemme valmistautuneet jokaiseen peliin niin karsinnoissa, jatkokarsinnoissa kuin itse kisoissa äärimmäisen huolellisesti. Valmennustiimimme lähestyminen peliin ei poikkea normaalista. Tiedossa on hieno päivä, ja me teemme asiat, kuten ne aina teemme, Saloranta sanoo.
Suomi lähtee otteluun omiin vahvuuksiinsa uskoen.
– Joukkue näyttäytyy yhtenäisenä ja pelaajat tukevat toisiaan varauksetta. Tähän joukkueeseen on matkan varrella kasvanut arvostus, missä kaikki pelaajat ovat yhtä tärkeitä niin toisilleen kuin meille valmentajille.
– Pelitapamme asuu syvällä joukkueessa. Me olemme aktiivisia, eikä se tule muuttumaan. Totta kai huomioimme tiettyjä asioita Espanjasta, kuten tavalliseen tapaamme teemme. Analysoimme vastustajan vahvuudet ja heikkoudet ja hyödynnämme tietojamme.
Espanja on hävinnyt kaksi viimeistä finaalia Saksalle rangaistuspotkukilpailussa.
– Totta kai ymmärrämme miten kova joukkue Espanja on, mutta meille on realismia tavoitella voittoa, ja haluamme katkaista Espanjan finaaliputken. Uskon, että ottelusta tulee kahden kovatasoisen joukkueen hieno jalkapallo-ottelu.
Suomen ja Espanjan välinen välieräottelu alkaa kello 19:00. Voit seurata ottelua Yle Areenasta.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa