Saksan alustava MM-ryhmä julki – viime kisojen sankarikaksikko ulkona, mestarivalmentajalle uusi sopimus
Saksan A-maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw on nimennyt alustavan, 27 pelaajan, ryhmän tulevan kesän MM-kisoihin.
Lopullinen 23 pelaajan lista tulee ilmoittaa Kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle 4. kesäkuuta.
Saksan alustavassa ryhmässä ovat mukana myös loukkaantumisista kärsineet Bayern München -tähdet Jérôme Boateng ja maalivahti Manuel Neuer, joka on ollut pelaamatta syyskuusta lähtien.
Merkittävimpinä niminä listalta puuttuvat muun muassa Bayernin Sandro Wagner, sekä Borussia Dortmundin Andre Schürrle ja Mario Götze, jotka tehtailivat Saksan voittomaalin MM-finaalissa 2014.
Saksan jalkapalloliitto DFB tiedotti tiistaina myös, että se on tehnyt vuoteen 2022 asti ulottuvan jatkosopimuksen päävalmentaja Löw’n kanssa. Mestarivalmentajan vanha sopimus olisi päättynyt vuoden 2018 EM-kisoihin.
Löw johdattaa siis Saksan myös seuraaviin MM-kisoihin, jotka pelataan Qatarissa. Hän on valmentanut Saksan A-maajoukkuetta vuodesta 2006 lähtien.
Saksan alustava MM-ryhmä
Maalivahdit:
Manuel Neuer
Marc-André ter Stegen
Kevin Trapp
Bernd Leno
Puolustajat:
Jérôme Boateng
Jonathan Tah
Joshua Kimmich
Matthias Ginter
Jonas Hector
Marvin Plattenhardt
Antonio Rüdiger
Niklas Süle
Mats Hummels
Keskikenttäpelaajat:
İlkay Gündoğan
Sami Khedira
Toni Kroos
Mesut Özil
Marco Reus
Sebastian Rudy
Julian Brandt
Julian Draxler
Leon Goretzka
Hyökkääjät:
Mario Gómez
Thomas Müller
Nils Petersen
Leroy Sané
Timo Werner
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa