Saksan päävalmentaja kommentoi Manuel Neuerin asemaa maajoukkueessa
Kuva: Getty Images
Saksa lähtee Venäjän MM-kisoihin hallitsevana mestarina. Viime kisoissa Saksan maalia vartioi itseoikeutetusti Bayern Mücnhenin Manuel Neuer, mutta nyt miehen ympärillä on useita kysymysmerkkejä.
Huoli kohdistuu Neuerin haastelliseen kauteen Bayernissa. Kolmesti maailman parhaaksi maalivahdiksi valittu Neuer loukkaantui viime syksynä, kun hänen jalkapöytänsä murtui. Sen jälkeen Neuerin jalka leikattiin kolmeen otteeseen ja koko kausi meni lasaretin puolella.
[readmore from=Jalkapallon-MM2018]
Neuer on pelannut edellisen kerran viime syyskuussa. Pelituntuma saattaa olla tipotiessään. Eikä Neuer silloinkaan ehtinyt kovin pitkään olla terveenä, sillä hän ehti pelata vain viisi ottelua kuntouduttuaan sitä edeltävästä vammastaan. Neuer on pelannut vuoden aikana vain nuo viisi ottelua.
Moni olisikin valmis antamaan ykkösveskarin viitan FC Barcelonassa upean kauden pelanneelle Marc-André ter Stegenille. Saksan päävalmentaja Joachim Löwillä on kuitenkin selkeät suunnitelmat siitä, miten Neuerin kanssa edetään.
– Jos hän matkustaa kanssamme, hän on ykkösveskari. Hän tulee mukaan joko täydessä kunnossa tai sitten ei ollenkaan. Niin ei voi olla, että hän tulee mukaan kapteenina, joka vain istuu vaihtopenkillä, Löw sanoi Sportschaulle.
Saksa ei ole vielä ilmoittanut lopullista MM-joukkuettaan, mutta alustavan joukkueen näet tästä.
LUE MYÖS toimittajamme näkökulma siitä, pitäisikö Neuer valita kisajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin

- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin