Skandaali Saksassa – juniorijoukkue teki natsitervehdykset joukkuekuvassa
Kuva: Getty Images
Saksalainen, vuonna 2003 perustettu jalkapalloseura Lokomotive Leipzig on rajun skandaalin keskellä. Der Spiegel kertoi lauantaina, että koko seuran B-juniorijoukkue teki natsitervehdykset äskettäisessä joukkuekuvauksessaan.
Lok Leipzig kertoo tapauksesta omilla kotisivuillaan. Sen seurauksena se on erottanut kaksi juniorivalmentajaa tehtävistään ja asettanut kaikki B-juniorijoukkueen pelaajat pelikieltoon.
Idean natsikuvauksesta sai tiettävästi joukkueen apuvalmentaja, jota vastaan seura on tehnyt rikosilmoituksen. Valmentaja sai myös elinikäisen porttikiellon seuran stadionille.
Kyseinen valokuva otettiin joukkueen omalla pelikentällä. Sittemmin kuva levisi seuran sisäisessä ryhmächatissa.
– Olemme käsitelleet intensiivisesti tätä uskomatonta tapausta viimeisten kahden päivän ajan ja vetäneet välittömästi vastaavat johtopäätökset, seuran puheenjohtaja Thomas Löwe kommentoi.
Löwen mukaan seura aikoo nyt tehdä yhteistyötä osavaltion urheilun keskusjärjestön, seuran faniyhteisön sekä nuorison kanssa, ”tehdäkseen oikeutta seuralle kuuluvalle pedagogiselle vastuulle.”
Tapauksen johdosta Lok Leipzig vaihtoi myös Facebook-tilinsä profiilikuvaa. Nyt kuvana on seuran logon sijaan teksti ”natseja vastaan”.
Saksan laki kieltää systemaattisesti natsitervehdysten tekemisen rangaistuksen uhalla. Natsitervehdyksestä voidaan tuomita sakkorangaistus, tai jopa vankeustuomio, jonka maksimipituus on kolme vuotta.
Lokomotive Leipzigin edustusjoukkue pelaa Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Regionalligassa.
LUE MYÖS:
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”