Turkin suurseura kiinnostunut HJK:n entisestä maalitykistä – mitä tekee Steven Gerrard?

Turkin pääsarjassa pelaava ja kuluvalla kaudella myös Mestarien liigassa pelannut Beşiktaş on kiinnostunut Rangersin kolumbialaishyökkääjä Alfredo Morelosista turkkilaislähteiden mukaan.
HJK:sta noin miljoonan euron siirtosummalla skotlantilaiseen Rangersiin viime kesänä siirtynyt Morelos pelasi vahvan debyyttikauden Skotlannin Valioliigassa. Morelos teki 35 sarjaottelussa 14 osumaa.
Beşiktaş haluaisi skotlantilaisen The Sun -lehden mukaan Morelosin ensiksi lainasopimuksella, johon kuuluisi myös osto-optio. Beşiktaşin päävalmentaja Şenol Güneş haluaa vahvistaa kesällä hyökkäystään.
Morelos oli kuumaa tavaraa vielä viime tammikuun siirtoikkunassa. Silloin Kiinasta tarjottiin Morelosista peräti 10 miljoonaa puntaa, mutta miehen markkina-arvo laski loppukauden aikana, kun 21-vuotiaan hyökkääjän maalivire hyytyi hieman.
Sanansa sanottavana mahdolliseen siirtoon on totta kai myös Rangersin uudella managerilla, Liverpool-legenda Steven Gerrardilla.
Tiettävästi HJK:lla on viime vuonna tähän aikaan vielä Veikkausliigassa maaleja mättäneen Morelosin seuraavasta siirrosta tulossa sievoinen summa kassaan. Lue lisää aiheesta tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan