Yle: Sauli Väisänen oppi Italiassa paljon penkityksestä huolimatta: ”Treeneissä välittömästi rajua palautetta”

Suomella ei totisesti ole pelaajia top 5 -liigoissa kiusaksi asti. Yksi harvoista on kesäkuussa 25 vuotta täyttävä keskuspuolustaja Sauli Väisänen, joka teki debyyttinsa Serie A:ssa viime elokuussa Rooman olympiastadionilla, vieraspelissä Laziota vastaan. Vain vähän aiemmin Väisänen oli vielä pelannut Allsvenskania AIK:ssa.
Väisänen pelasi syyskaudella SPAL:n avauksessa kaikkiaan kuudessa ottelussa, mutta sitten sairastelu ja pikkuvammat antoivat muille pelaajille tilaisuuden. Tammikuussa tehdyt pelaajahankinnat vaikeuttivat tilannetta entisestään, eikä suomalainen saanutkaan peliminuutteja marraskuun lopun jälkeen enää muualla kuin Huuhkajissa.
SPAL:n sarjapaikka Serie A:ssa varmistui lopulta vasta päätöskierroksella. Väisäsen sopimus seuran kanssa kattaa vielä seuraavat kaksi kautta, mutta täysin selvää ei ole, mikä miehen asema joukkueessa on. Kenties ensi kaudeksi tulee kysymykseen vaikkapa laina toisaalle.
Kävi mitä kävi, seitsemän Serie A -ottelua pelannut Väisänen pitää joka tapauksessa ensimmäistä vuottaan Italiassa todella opettavaisena.
– Koen aika vähästä vastuusta huolimatta oppineeni tärkeitä asioita, kuten boksipuolustamista sekä ison määrän lisää taktista kurinalaisuutta. Treeneissä saa välittömästi tosi rajua palautetta, jos on sijoittunut metrinkin väärään paikkaan, Väisänen kertoo Ylen haastattelussa (koko juttu luettavissa täältä).
– Sain juuri pallollisesta pelaamisesta paljon positiivista palautetta. Kun homma toimii ylöspäin, koen onnistuvani myös toiseen suuntaan. Todistin tämän syksyllä maailman huippuhyökkääjiäkin vastaan.
Äänekäs vaihtopenkki yllätti
Väisäsen jatkokuviot eivät vielä ole selvillä, mutta puolustaja itse jäisi mieluiten Italiaan.
– Jos vain mahdollista, olen ehdottomasti valmis jatkamaan uraani Italiassa. Olen sopeutunut kulttuuriin ja näyttänyt kentällä, että pärjään isossa futismaassa myös pelillisesti. Serie A on maailman huippusarjoja. Näen pelaavani täällä vielä hyvän uran.
– Olen aina ollut fiksu ja taktinen pelaaja, joten perinteiseen italialaispelityyliin ei ollut vaikea tottua.
– Sen sijaan mieletön emotionaalisuus oli uutta. Vaihtopenkiltä huudetaan kaikenlaista niin omille, vastustajille kuin tuomareille. Oli opittava, ettei asia saa häiritä keskittymistä oleelliseen, Väisänen kertoo.
Myös valmentaja Leonardo Sempliciltä Väisänen saa haastattelussa hyvän palautteen, vaikka minuutteja mies ei suomalaiselle antanutkaan.
– Sauli on todellinen huippuammattilainen ja kaiken lisäksi hieno ihminen, Semplici kehui suojattiaan.
– Vaikka hän saapui tänne ihan toisenlaisesta sarjasta verrattuna Serie A:han, sopeutuminen sujui vaivattomasti. Sauli oppi nopeasti italiaa ja etenkin sitä kielenkäyttöä, jota tarvitaan jalkapallossa. Hän pelasi aivan erinomaisen alkukauden, mikä oli meille positiivinen yllätys.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”