14. MM-kisapäivä: Jättiyllätys muhimassa – Saksa ja Brasilia voivat vielä jäädä alkulohkoon

E-lohkossa on erittäin jännittävä asetelma päätöskierrokselle. Brasilia, Sveitsi ja Serbia pelaavat kaikki vielä tiukasti jopa lohkovoitosta sekä jatkopaikoista. Hallitsevalla maailmanmestarilla Saksalla on tiukka paikka Etelä-Koreaa vastaan.
Tiistaina MM-kisoissa nähtiin draamaa ja unettavan tylsä maaliton tasapeli. Tanska ja Ranska pelasivat sopuisissa tunnelmissa 0-0-tuloksen ja varmistivat näin ollen jatkopaikat. Se oli vasta kisojen ensimmäinen maaliton tasapeli ja hyvä niin. Peru kaatoi lohkon toisessa ottelussa Australian ja sai kotimatkalleen kolme pistettä mukaan.
Myöhäisillan otteluissa riitti panosta enemmänkin. Argentiina oli selkä seinää vasten Nigeriaa vastaan, mutta selvisi kuilun partaalta jatkopeleihin. Nigeria kaatui Lionel Messin ja Marcos Rojon maaleilla 2-1, ja kun Islanti hävisi Kroatialle samoin lukemin, jatkoon etenivät lohkovoittaja Kroatia sekä Argentiina.
Voittohulinoissa myös Diego Maradon innostui katsomon puolella. Miehen kyseenalainen tuuletus tallentui tv-kameroille ja levisi nopeasti ympäri maailman, lue lisää tästä.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Mitä MM-kisoissa tapahtuu tänään?
Hallitseva maailmanmestari Saksa käänsi viime hetkillä turnauksensa, kun Ruotsi kaatui Toni Kroosin viime hetken osumalla maalein 2-1. Keskiviikkona Saksa kohtaa F-lohkon hännillä majailevan Etelä-Korean.
Saksa tarvitsee vähintään pisteen, mutta mikäli Ruotsi voittaa Meksikon lohkon toisessa ottelussa, Saksa tarvitsee myös voiton. F-lohkon ottelut pelataan kello 17.
E-lohkossa päätöskierroksella ratkaistaan oikeastaan kaikki muu paitsi viimeinen sija. Sveitsi kohtaa lohkon viimeisenä olevan Costa Rican, kun taas Serbia haastaa Brasilian. Lohkovoitto ja jatkopaikat ovat auki ja mikä tahansa kolmesta maasta voi vielä edetä lohkovoittajana jatkoon.
On myös hyvinkin mahdollista, että jatkopaikat menevät niin, että Saksa ja Brasilia kohtaavat heti neljännesvälierissä. Mahdollista on myös se jättiyllätys, että molemmat suurmaat jäisivät ulos pudotuspeleistä.
Päivän tapahtumat
[table id=58 /]
Seuraa näitä
Jääkö hallitseva maailmanmestari alkulohkoon?
Saksalla ei pitäisi olla suuria vaikeuksia Etelä-Koreaa vastaan. Voitto tarkoittaisi sitä, että pelit jatkuvat pudotuspeleissä, mutta lohkovoittoon se ei välttämättä vielä riitä. Saksan pelaaminen ei ole vielä vakuuttanut, vaikka Ruotsi lopulta kaatuikin.
Joukkueen sisällä on ollut myös tulenarka tilanne. Kriisipalaveri pidettiin jo Meksiko-tappion jälkeen. Eikä Ruotsi-voitto vielä suoranaisesti tuonut suurta luottoa joukkueen pelaamiseen.
Etelä-Korea ei varmasti halua lähteä kotimatkalle ilman yhtäkään pistettä, joten Saksan on turha tuudittautua helppoon päätösotteluun.
Saiko Brasilia koneet käyntiin?
Brasilia on esiintynyt usean suurmaan tavoin hieman alakanttiin alkulohkossa. Pisteitä on kasassa neljä, mutta esimerkiksi Costa Rica -voitto tuli vasta viime hetken osumilla. Toisaalta kun Brasilia teki 1-0-maalin Costa Ricaa vastaan, vaikutti siltä, että suuri apina putosi joukkueen hartioilta.
Brasilia esiintyi MM-karsinnoissa todella vakuuttavasti ja nappasi Etelä-Amerikan karsintalohkon voiton näytöstyyliin. Pelitapa ja pelaaminen on perustunut jo pitkään samoihin asioihin, joten sen pitäisi olla selvillä myös tähtipelaaja Neymarille. Myös Neymar sai maalihanat auki Costa Ricaa vastaan, joten Serbialla saattaa olla pitkä työpuhde edessään keskiviikkona.
Suuret yllätykset
MM-kisoissa on nähty useita yllättäviä tuloksia. Suurmaat ovat olleet helisemässä useissa otteluissa. Keskiviikkona on teoreettisesti mahdollista, että suurmaat Brasilia ja Saksa jäävät alkulohkoon. Se vaatisi Serbialta sekä Etelä-Korealta huimaa venymistä, mutta samanlaisia venymisiä on nähty näissä kisoissa aiemminkin.
Mikäli Saksa ja Brasilia jäisivät alkulohkoon, olisi se suorastaan sensaatiomainen yllätys. Sen rinnalla sekin, että Argentiina olisi jäänyt tiistaina ulos pudotuspeleistä, olisi pientä. Sen verran vahvoja mestarisuosikkeja Saksa ja Brasilia ovat.
Lisää luettavaa nälkäisille
Onko MM-kuume jo iskenyt? Kaipaatko tietoa alkulohkoista? Haluatko selata kisojen koko otteluohjelmaa? Kiinnostavatko tarinat aiemmista MM-kisoista?
Ei hätää! MM 2018 -kisakeskuksemme palvelee kellon ympäri. TÄÄLTÄ löydät niin otteluohjelman, lohkot, (ja lohkojen alta lohkoennakot), kaikkien joukkueiden pelaajalistat, jatkopelikaaviot kuin MM-kisojen historiatilastot.
Aiempien MM-kisojen historiikkeja pääset lukemaan TÄSTÄ.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan