Huuhkajilla jo lähes vuosi ilman tappiota – ”Romaniasta on hyviä muistoja”

359 päivää. Niin pitkä on jo kulunut Huuhkajien edellisestä tappiosta. Suomi hävisi 11. kesäkuuta Tampereella MM-karsintaottelun Ukrainalle maalein 1-2, mutta sen jälkeen pelatuista otteluista on muodostunut jo kahdeksan pelin mittainen tappioton putki.
Viime vuoden puolella Suomi kukisti Islannin, Kosovon ja Viron sekä pelasi tasan Kroatian ja Turkin kanssa. Tänä vuonna tuloksena on ollut tasapeli Makedoniaa vastaan ja voitot Jordaniasta ja Maltasta.
Mikäli Suomi selvittää kunnialla myös kesäkuun maaottelut Romaniaa ja Valko-Venäjää vastaan, täyttyisi Huuhkajilla jo kokonainen vuosi ilman tappioita. Haasteista oletettavasti isompi on vastassa jo tänä iltana, kun Suomi kohtaa vieraskentällä Ploiestissa Romanian.
– Romaniasta on hyviä muistoja. Vuodelta 2015 viimeksi kun olin ruorissa pelattiin karsintapeli Bukarestissa, taisteltiin sieltä hyvä tasuri. Voittokin oli lähellä, mutta tasoittivat ihan lopussa. Sieltä jäi kuitenkin hyvät muistot, Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva muistelee Palloliiton kotisivuilla.
Romaniallakin on viime aikoina kulkenut, sillä sillä on allaan kolmen ottelun voittoputki. Tänä vuonna pelatuissa maaotteluissa ovat kaatuneet Israel, Ruotsi ja viime torstaina Chile.
– Romania on hyvä joukkue, joka on erityisen vaarallinen tilanteenvaihdoissa, Kanerva arvioi.
– Luottavaisin mielin lähdetään haastamaan Romaniaa. Tämä on meille big challenge, mutta meillä on hyvä draivi päällä ja pyritään jatkamaan kahdeksan ottelun tappiotonta putkeamme.
Kanerva valitsi A-maajoukkueeseen mukaan kaksi debytanttia, KuPS:n Rasmus Karjalaisen ja Henri Toivomäen.
Ottelu Romania-Suomi alkaa klo 20.30 ja on nähtävissä Viaplaylla ja Viasat Jalkapallo -kanavalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot