Islannin tähtipelaaja nosti Suomi-pelin esimerkiksi – kuka olisi nyt Pyry Soiri?
Kuva: Getty Images
Islannin jatkopaikka ei ole enää täysin omissa käsissä, kun se kohtaa illalla Kroatian. Jatkopaikka on kuitenkin mahdollinen, mutta se vaatii apuja Argentiinalta tai Nigerialta. Lisäksi islannin on tietysti voitettava lohkoa johtava Kroatia.
Islannilla on hieman samanlainen tilanne kuin MM-karsinnoissa syksyllä 2017. Silloin Islannin otti lohkovoiton ja Kroatia jäi toiseksi. Islanti oli parhaimmillaan, kun sitä eniten tarvittiin, jonka lisäksi Huuhkajat antoi oman osuutensa.
Suomi nousi Pyry Soirin viime hetken maalilla 1-1-tasapeliin Kroatiaa vastaan, mikä ratkaisi lopulta Islannin suoran etenemisen MM-kisoihin. Soiri nousikin Islannissa kansallissankarin asemaan, mutta nyt Islanti tarvitsee uusia sankareita muista maista.
Islannin tähtipelaaja Gylfi Sigurðsson nosti Suomelle koetun 0-1-tappion esiin peliä edeltäneessä haastattelussa.
– Niin on tapahtunut aiemminkin. Lähin esimerkki on ottelu Suomea vastaan vieraissa. Olimme vaikeassa tilanteessa silloin, mutta jotenkin me nousimme lähes mahdottomasta tilanteesta. Toivon, että nyt kävisi samoin, Sigurðsson sanoi Fifan nettisivuilla.
Suomelle koetun tappion jälkeen Islanti voitti loput kolme otteluaan ja selvisi kisoihin lohkovoittajana. Vaikka kisaurakka jäisikin alkulohkoon, Sigurðssonin mukaan kokemus on ollut upea.
– Olisi mahtavaa päästä jatkopeleihin, mutta jo oleminen MM-kisoissa auttaa nuorempia sukupolvia Islannissa. He saavat katsoa, kun oma maa pelaa MM-lopputurnauksessa ja se on mahtavaa. Ja se on jotain, mitä minun on vaikea uskoa, koska asiat eivät olleet näin, kun minä olin nuori. Tämä kokemus voi olla vain positiivinen, Islannin tähtipelaaja muistutti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous