Kolumbia kaataa Puolan – tuplaa voittosi upealla kertoimella!
Puola-Kolumbia
Sunnntaina 24.4 klo 21.00
MM-kisat
H-lohkon toinen ottelukierros pelataan sunnuntaina. Lohkon tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun avausottelunsa hävinneet Puola ja Kolumbia hakevat turnauksen avausvoittoa.
Pettymysten Puola
Puola hävisi Senegalilla lohkon avausottelussaan 1-2. Tappio oli osittain epäonninen, mutta ei Puola myöskään pystynyt esittämään parastaan kentällä. Robert Lewandowski tuntuu olevan aika yksin joukkueen hyökkäyksen kärjessä, Puola on liikaa ykköstähtensä varassa.
Lohkon tilanne muuttunee entistä kimurantimmaksi sunnuntain pelien jälkeen, kun myös Senegal ja Japani kohtaavat lohkon toisessa pelissä. Puola on vielä mukana taistelussa lohkon kahden parhaan joukkoon, mutta tappio Kolumbialle voi olla jo kohtalokas isku jatkohaaveille.
Myös Kolumbia avasi MM-urakkansa tappiolla, kun joukkue taipui Japanille myös 1-2. Tappiota edesauttoi joukkueen pelaajan punainen kortti ja ulosajo heti avausminuuttien aikana, jonka jälkeen joukkue pelasi alivoimalla. Myöskään Kolumbialla ei ole varaa enää toiseen tappioon.
Kolumbia on valmiimpi menestymään jo näissä MM-kisoissa. Joukkue on hyvin rakennettu ja sillä kaksi ehdotonta tähtipelaajaa riveissään, Radamel Falcao sekä James Rodriguez. Kyseisten pelaajien varassa on paljon, kun joukkue lähtee kaatamaan Puolaa.
Joukkueet ovat kohdanneet vain kerran aikaisemmin vuonna 2006, jolloin Kolumbia voitti vieraissa 2-1. Vahvempi ja rutinoituneempi Kolmbia ottaa nyt myös elintärkeän voiton ja jatkaa Puolan heikkoa saldoa MM-kisoissa.
Tuplaa voittosi näin:
1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta
Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: Kolumbia voittaa – kerroin 3.36 (normaalisti 2.18!)
Jos Kolumbia voittaa, saat näin 20€ panoksella 67,20€ voiton!
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä