Näkökulma: Kun yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – Lionel Messi niin kovin yksin
Kuva: Getty Images
Lionel Messin katse on jämähtänyt Nižni Novgorod stadionin nurmeen. Alkulohkon toinen ottelu on vihelletty poikki. Kroatia on tykittänyt kolme maalia ja Argentiina ei yhtään. Jatkopaikka ei ole enää Argentiinan omissa käsissä, eikä se koskaan ollutkaan. Se oli Lionel Messin käsissä ja aivan liian yksin.
Messi on kantanut kokonaista kansakuntaa hartioillaan.Messi on kantanut kokonaista kansakuntaa hartioillaan. Eikä syyttä, Messi on yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. Luultavasti jopa paras. Argentiinassa odotukset joukkuetta kohtaan ovat olleet alhaiset, koska joukkue ei ole pelannut kovin hyvin. Päävalmentaja Jorge Sampaoli ei ole saanut tähtiä pursuavaa joukkuetta pelaamaan yhteen. Toisaalta ei siihen ole ollut suurta tarvetta, onhan Argentiinalla ollut Lionel Messi. Tuo jostain toiselta planeetalta tullut jalkapalloihme toi käytännössä yksin Argentiinalle paikan MM-kisoihin. Miksi hän ei siis voisi tuoda myös MM-kultaa? Toihan Diego Maradonakin käytännössä yksin MM-pokaalin Argentiinaan jumalan käsineen ja yksilösuorituksineen. Niinpä. Tuo Argentiinan kuningas, Diego Armando Maradona. Hän on ollut aina argentiinalaisille kuin jumala. Maradona katseli kyyneleet silmissään vip-aitiosta, kun hänen manttelinperijä, Lionel Messi, tuijotti nurmea Kroatialle koetun tappion jälkeen. Maradona on yksi niistä ainoista argentiinalaisista, jotka ymmärtävät, kuinka yksin tuo Barcelonan lähes oma poika, Lionel Messi, oli Kroatia-tappion jälkeen tuijottaessaan nurmea.
Edes Lionel Messi ei voi yksin voittaa jalkapallo-otteluita maailman huipulla.Tappion syy on kuitenkin siinä, kuinka yksin Messi oli kentällä Kroatiaa vastaan, kuinka yksin hän oli Islantia vastaan. Ihmeiden aika on ohi. Edes Lionel Messi ei voi yksin voittaa jalkapallo-otteluita maailman huipulla. Hän ei saanut tukea joukkueelta eikä päävalmentajan luomasta pelitavasta. Vielä vähemmän hän sai tukea omalta kansaltaan. Nyt Lionel Messi on yksin, eikä hän luultavasti koskaan nouse Maradonan kaltaiseksi rakastetuksi kuninkaaksi argentiinalaisten silmissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon