PS Kemin valmentaja niputtaa: Näin RoPS kaatuu jänkäderbyssä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa on torstaina vuorossa jänkäderby, eli PS Kemin ja Rovaniemen Palloseuran välinen pohjoisen paikallistaisto.
PS Kemi lähtee otteluun sarjan viimeistä edelliseltä sijalta, mutta sillä on tuoreena taskussa 1-0-voitto Seinäjoen Jalkapallokerhosta. RoPS on 14 pelin jälkeen sarjassa toisena.
Menneiden vuosien tilastoja tarkasteltaessa RoPS on toistaiseksi hienoisesti ollut jänkäderbyjen herra. Se on voittanut kohtaamisista neljä. PS Kemi on juhlinut kahdesti ja tasapelejä on tullut yksi.
PS Kemin päävalmentaja Jari Åhman vakuuttaa seuran sivuilla, että torstaina ero derbyjen voittosarakkeessa kaventuu yhteen.
– Ehdottomasti lähdemme hakemaan kolmea pistettä, kuten aina.
Kemiläisillä on ollut ongelmia kentän molemmissa päissä. Maaleja se on päästänyt tällä kaudella 24 kappaletta, joskin kolmessa edellisessä pelissä takaiskuja on tullut vain yksi. Kyseisissä otteluissa maalejakin on kuitenkin syntynyt vain yksi.
Yhdeksän maalia päästäneellä RoPS:lla on tilastojen valossa sarjan pitävin puolustus, mutta Åhman uskoo omiensa iskukykyyn.
– Yksi tehty maali riittää voittoon, ellei itse päästä yhtään. Mieluummin otan voiton 1-0 lukemin kuin vaikkapa 4-3. Järki täytyy pitää tässäkin asiassa päässä.
– Pidetään puolustus tiiviinä, RoPS pois tekopaikoilta sekä murennetaan RoPS:n puolustusmuoto ja isketään voittomaalit. Erikoistilanteet ovat varmasti isossa roolissa molemmissa päissä.
PS Kemi ja RoPS kohtaavat Sauvosaaressa kello 17:30.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa