Puolustaja vakuuttaa: Brasilia haluaa voittaa lohkonsa mahdollisesta Saksa-kohtaamisesta huolimatta
Kuva: Getty Images
Brasilia kohtaa lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Serbian. Voitolla se on hyvin lähellä lohkonsa ykköspaikkaa, sillä Titen ryhmällä on toistaiseksi parempi maalisuhde kuin sen kanssa tasapisteissä olevalla Sveitsillä.
F-lohkossa hallitseva maailmanmestari Saksa on puolestaan tällä hetkellä kiinni kakkossijassa. Jos samoihin asetelmiin päädytään keskiviikon otteluiden jälkeen, kohtaisivat Saksa ja Brasilia toisensa jo neljännesvälierissä.
Joukkueet olivat lohkojensa ennakkosuosikkeja ja jos molemmat olisivat lohkonsa voittaneet, olisivat ne voineet kohdata aikaisintaan loppuottelussa. Nyt huippukamppailu saattaa kuitenkin olla edessä jo odotettua aikaisemmin.
Brasilian puolustaja Miranda vakuuttaa, että mahdollisesta Saksan kohtaamisesta huolimatta, joukkue tavoittelee lohkon ykkössijaa.
– Emme aio katsoa, mitä voimme saada vastaan. Emme aio pelata valitaksemme tulevan vastustajamme vaan pelaamme lohkon ykkössijasta, Miranda kertoi lehdistötilaisuudessa.
– Olemme Brasilian maajoukkue ja olemme tottuneet siihen, että tavoittelemme aina voittoa ja siihen ei ole tulosta muutosta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille