Saksan joukkueen lehdistötilaisuus myöhästyi – tähtivahti paljasti syyn: ”Koskaan ei ole ollut yhtä painavia puheenvuoroja”

Saksa hävisi avausottelunsa Meksikolle MM-kisoissa, mikä herätti oitis hälytyskellot joukkueessa. Saksan maalivahti Manuel Neuer myönsi, että joukkueen sisällä on käyty kovia keskusteluja tappion jälkeen.
Saksan ykkösvahdin pitämä lehdistötilaisuus alkoi lähes tunti aikataulusta myöhässä. Neuer pahoitteli tilannetta ja kertoi syyn.
– Anteeksi, että olemme myöhässä. Meillä oli vielä yksi palaveri, joka kesti pidempään. Se oli herätys, Neuer sanoi.
Neuerin mukaan joukkueen sisällä on riittänyt keskustelua Meksiko-tappion jälkeen.
– Totta kai paljon voi tapahtua. Koskaan ei ole ollut yhtä painavia puheenvuoroja joukkueen sisällä kuin Meksiko-ottelun jälkeen. Se on hyvä merkki. Voi sanoa, että moni pelaaja haluaa isallistua täysillä käänteen tekemiseen, Neuer kertoi.
Seuraavaksi Saksa kohtaa Ruotsin, joka voitti oman ottelunsa Etelä-Koreaa vastaan. Pisteitä on alettava tulemaan, muuten jatkopaikka saattaa karata käsistä.
– Puhuimme paljon siitä, mitä pitää parantaa. Toisin kuin on kirjoitettu, olemme itse meidän kovimpia kriitikoita. Olemme vihaisia itsellemme ja pettyneitä siihen, mitä esitimme Meksikoa vastaan kentällä.
– Mielestäni kaikki ovat vastuussa (tappiosta). Eritoten he, jotka olivat kentällä. Meillä on useita kokeneita pelaajia, jotka haluavat, ja joiden täytyy ottaa vastuuta. Se on aina ollut keskiössä, Neuer puhui lehdistölle.
LUE MYÖS: Mesut Özil sai kovaa kritiikkiä Saksan entiseltä maajoukkuepelaajalta.
Lähde: Daily Mail
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga