Minihuuhkajien energinen esitys päättyi masentavaan pettymykseen – toivo taistella MM-paikasta vielä elää
Kuva: Juha Tamminen
Suomen U19-joukkue joutui energisen esitykseen jälkeen pettymään rajusti EM-kotikisojen toisessa ottelussaan Norjaa vastaan.
Minihuuhkajat johti peliä aina varsinaisen peliajan viimeisille hetkille saakka. Kisojen toinen tappio tuli lopulta karulla tavalla, kun Norja venyi kahden minuutin sisällä täyteen pistepottiin 3-2-lukemin.
Minihuuhkajien kärkipelaajista Eetu Vertainen ja Saku Ylätupa molemmat aukaisivat turnauksensa maalitilin.
Ottelun kulku
Minihuuhkajien ottelu sai heikon alun, kun Norja otti pelissä johtoaseman 10. minuutilla. Rasmus Leislahti torjui norjalaislaukauksen eteensä ja Jens Petter Hauge pääsi ampumaan irtopallon verkkoon. Maalia edelsi Suomen paha pallonmenetys keskikentällä. Suomi sai tilaisuuden tasoitukseen avauspuoliskon puolivälissä rangaistuspotkusta. Eetu Vertainen revittiin kulmatilanteessa kovin ottein maihin. Vertainen astui itse ampumaan ja matala veto upposi oikeaan alanurkkaan tuoden Minihuuhkajat tasoihin. Suomi siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon 53. peliminuutilla. Abukar Mohamedin upea pystysyöttö vapautti Saku Ylätuvan irti. Kapteeni syöksyi läpiajoon ja harhautti maalivahdin pihalle. Komea suoritus päättyi sijoitukseen tyhjään maaliverkkoon. Isäntien johto ei pitänyt kuitenkaan loppuun saakka. 90. minuutilla etumatka mureni ja Erik Botheim puski boksista pelin tasoihin. Lisäajalla Norja kampesi vielä voittoon. Osuman viimeisteli Christian Borchgrevink, jolle pallo kimposi rangaistusalueen sisällä. Laukaus painui alhaalta sisään. Suomi hävisi kisojen avausottelunsa 0-1-numeroin Italialle. Italian on voitetettua tänään Portugalin, Suomen jatkohaaveet ovat vielä teoreettisia. Jos Suomi voittaa Portugalin kahdella maalilla ja samaan aikaan Italia vie Norjan, Minihuuhkajat voi napata lohkon kakkossijan. Voitolla Portugalista irtoaisi paikka sijoitusottelussa, jossa pelataan MM-paikasta. Korjaus: 19.7.2018 klo 22:53 Suomella on vielä teoreettiset mahdollisuudet jatkopaikkaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti

- Fabrizio Romano: Leo Walta siirtymässä Englannin Mestaruussarjaan