MM-finaalituomari paljasti koko kuvan Zinédine Zidanen uran päättäneestä kohutuomiosta – ”Kun menin rikospaikalle..”
12 vuotta sitten vuoden 2006 Saksan MM-kisoissa Zinédine Zidanen ikoninen peliura sai vähemmän kunniallisen päätöksen. Ranskalaislegenda ajettiin finaalissa Italiaa vastaan jatkoajalla ulos suoralla punaisella kortilla puskettuaan toppari Marco Materazzia vatsaan.
Italia voitti lopulta maailmanmestaruuden rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Materazzi oli ennen tekoa herjannut Zidanea loukkaavasti.
Nyt ottelun tuolloin tuomaroinut argentiinalainen Horacio Elizondo on palannut kuohuttaviin tapahtumiin kertomalla oman versionsa tapahtumista.
– Sillä hetkellä, kun näin Materazzin makaamassa maissa 30 tai 40 metriä poispäin, pysäytin pelin. Kysyin nopeasti aputuomareilta, mitä tapahtui. Yllättäen molemmat vastasivat, etteivät he nähneet mitään, Elizondo kommentoi TEDtalkille.
Elizondon lopulta pelasti ottelun neljäs erotuomari Luis Medina Cantalejo. Espanjalainen oli nähnyt ainoana tilanteen selkeästi.
– Kammottava. Zidanen pusku Materazziin oli kammottava. Vittu! Zidane puski Materazzia. Kun näette videon, ette voi uskoa minua, Cantalejo sanoi suurella tunteella Elizondolle.
Kuultuaan Cantelejon näkemyksen Elizondon ratkaisu oli selvä.
– Kun menin rikospaikalle, minulla oli jo se tieto mukanani. Tiesin, että ajaisin Zidanen ulos.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”