MM-kisojen läpimurtopelaaja teki seuravalintansa – ”Se voi olla tarvittava trampoliini”
Kuva: Getty Images
MM-kisaisäntä Venäjän joukkueessa kesällä vahvasti läpilyönyt Aleksandr Golovin on tehnyt seuravalintansa. Moskovan TsSKA:n pelintekijä siirtyy lähipäivinä Monacoon, vakuuttaa Monacon varapuheenjohtaja Vadim Vasiliev.
– Monaco ja TsSKA ovat päässeet tänä iltapäivänä sopuun Golovinin siirrosta, Vasiliev totesi venäläiselle Sport Expressille.
Vasilievin mukaan Golovin tulee solmimaan Monacon kanssa viisivuotisen sopimuksen. Monaco maksaa taiturista 30 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Golovinia ovat havitelleet riveihinsä myös Juventus ja Barcelona, sekä viime aikoina kaikkein kiivaimmin Chelsea. Valinta kohdistui kuitenkin Monacoon, jossa vastuuta on luultavasti heti tarjolla runsaasti.
[readmore from=Golovin-Aleksandr]
– Luulen, että Monaco tarjosi TsSKA:n kannalta parhaat ehdot sekä pelaajan kannalta selkeimmän projektin, Vasiliev perustelee valintaa.
– Chelsea on huippujoukkue, mutta heillä on ylitarjontaa keskikenttäpelaajista. Henkilökohtaisesti olen varma siitä, että Aleksandr pelaa vielä yhdessä maailman suurimmista seuroista. Hän kuitenkin tarvitsee aikaa, jonkinlaisen siirtymävaiheen. Ja Monaco voi hyvin olla se trampoliini.
Golovinin siirto on määrä julkistaa vasta lääkärintarkastuksen jälkeen.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin