Borussia Dortmundiin siirtyneen maajoukkuemiehen agentti: ”Man United halusi hänet”
Belgian maajoukkueessa MM-kisoissa pelannut Axel Witsel palasi Kiinasta takaisin Eurooppaan, kun hän siirtyi hiljattain Borussia Dortmundiin. Witselin agentti Paul Stefani avasi siirtokuvioita belgialaiselle Het Laatste Nieuwsille.
Witsel ehti pelata Kiinassa lopulta vain puolitoista kautta siirryttään Tianjin Quanjianiin tammikuussa 2017 Pietarin Zenitistä.
– Juttelimme hetken ja Axel sanoi: ”Haluan ehkä lähteä Kiinasta”. Sanoin hänelle nauraen: ”Axel, lupaan, että minulla on jotain todella mahtavaa sinulle”. Muistin, että olin ollut aiemmin Dortmundissa, jossa tapasin seurasta erään henkilön. Soitin hänelle ja sain kontaktin joukkueen johtoon.
– Urheilujohtaja Michael Zorc ja toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke kutsuivat minut keskustelemaan, kun Axel oli MM-kisoissa Venäjällä. Silloin kuulin, että Dortmund etsi Witselin kaltaista pelaajaa.
Stefani kertoi Dortmund-johdolle, että Witselin ulosostopykäläksi oli asetettu 20 miljoonaa euroa. Se oli agentin mukaan Dortmund-johdolle loistava uutinen, koska he pelkäsivät Tianjinin haluavan keskikenttäpelaajasta lähemmäksi 60 miljoonaa euroa. Stefani kertoi, että kiinalaisseura olisi pyrkinyt kaikin keinoin poistamaan ulosostopykälää, mutta sitä he eivät pystyneet tekemään.
Myös Manchester Unitedin manageri José Mourinho oli kiinnostunut Witselistä.
– Oli myös muita vaihtoehtoja. Man United halusi hänet, Napoli myös. Mutta sanoin Axelille: ”Dortmundissa olet numero yksi, Manchesterissa olet yksi muiden joukossa, samoin Napolissa.”
– Tiedän hyvin luotettavasta lähteestä, että Mourinho halusi Witselin, mutta se ei ollut ykkösvaihtoehto. N’Golo Kante oli listan kärjessä, Stefani avasi.
Lopulta Witsel halusi itsekin siirron Dortmundiin ja se onnistui varsin helposti.
– Koko siirto oli kuin sadusta. Jos joku olisi sanonut minulle neljä kuukautta sitten, että solmisin Witselin siirron Dortmundiin, olisin sanonut sen olevan mahdotonta.
– Katsokaa vaikka mitä tapahtuu. (Thibaut) Courtois, ei mitään vielä. (Eden) Hazard, ei mitään. (Toby) Alderveireld, ei mitään. Ja kuka oli ensimmäinen? Axel Witsel, ilman mitään ongelmia. Hänen ei tarvinnut jättää harjoituksia välistä tai mitään muutakaan saadakseen siirron, Stefani kertoi.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn