Edustusjoukkuedebyytissään maalannut nuori suomalaiskärki taas hyvässä vireessä

Nuori suomalaishyökkääjä Marcus Forss aloitti kautensa vahvasti, sillä Forss teki maalin heti ensimmäisessä virallisessa ottelussaan, jonka hän pääsi pelaamaan Brentfordin edustusjoukueen riveissä. Ottelu oli Englannin liigacupia ja Forss pelasi pelissä täydet minuutit.
Mestaruussarjassa minuutteja ei ole Forssille vielä herunut, mutta hän jatkoi vahvoja otteitaan tiistaina, kun Brentfordin B-joukkue voitti Bournemouthin reserviryhmän maalein 2-1. Forss teki yhden ja syötti toisen Brentfordin maaleista.
Brentfordin avauskokoonpanossa pelasi Forssin ohella neljä muutakin nimellisesti ykkösjoukkueen pelaajaa. Nimekäs oli myös Bournemouthin joukkue, sillä kentällä nähtiin muun muassa seuran ennätyshankinta, 25 miljoonalla punnalla Levantesta ostettu Jefferson Lerma, joka pelasi kesällä kaikissa Kolumbian MM-otteluissa.
Forssin maali lähti puolustuslinjan ylittäneestä syötöstä, jonka jälkeen hän väisti haasteet ja ampui pallon alanurkkaan.
Brentfordin joukkueessa Jaakko Oksanen pelasi täydet minuutit, mutta Forss otettiin vaihtoon reilun tunnin kohdalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot