Konkari vetäytyy Ruotsin maajoukkueesta – ”Hitto, kun meillä olikin hauskaa”
Kuva: Getty Images
32-vuotias kärkimies Ola Toivonen on ilmoittanut päätöksestään lopettaa pelit Ruotsin maajoukkueessa. MM-kisoissakin pelannut Toivonen kertoi tehneensä ratkaisun pitkän harkinnan jälkeen.
– Unelmani MM-kisoissa pelaamisesta toteutui, joten nyt tuntui oikealta hetkeltä jättää maajoukkue, Toivonen toteaa Ruotsin jalkapalloliiton kotisivuilla.
64 A-maaottelua pelannut Toivonen debytoi Ruotsin paidassa jo tammikuussa 2007, mutta nyt pitkä maajoukkueura päättyi. Ratkaisuun johti pitkälti Toivosen vaikea tilanne seurajoukkueessa Toulousessa. Peliaikaa ei viime kaudella juurikaan herunut, ja Toivonen treenasi viime keväänä paljon yksikseen säilyttääkseen paikkansa maajoukkueessa. Koska tilanne ei ole muuttunut, oli aika lopettaa, sillä ylityöt kiinnostavat kypsemmällä iällä vähemmän.
– Se on liian raskasta, paitsi kropalle, niin ennen kaikkea päälle, Toivonen totesi.
Maajoukkueessa viettämästään ajasta Toivonen on erittäin kiitollinen.
– Rakastan Ruotsin paidassa pelaamista. On ihan parasta vetää Ruotsin paita päälle ja ajatella, että perheeni katselee minua pelaamassa – isäni, äitini, vaimoni ja lapseni.
– Maajoukkueessa oli vieläpä niin kivaa. Hitto, miten hauskaa meillä olikaan! Tulen kaipaamaan maajoukkuereissuja täällä Ranskassa, Toivonen haikaili.
Ruotsilla on edessään pieni sukupolvenvaihdos, sillä maajoukkueessa ovat lopettaneet MM-kisojen jälkeen myös Andreas Granqvist, Marcus Berg ja Sebastian Larsson.
Lähde: SVT
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen