Mestarien liigassa kuullaan suurelle yleisölle uutta selostusääntä: ”En olisi ikinä uskonut”
Kuva: Getty Images
Kovassa nosteessa oleva suomalainen jalkapalloselostaja Kim Kallström kertoi mietteitään uudesta työstään C Moren tiedotustilaisuudessa.
Kallström on aiemmin selostanut muun muassa Veikkausliigaa ja toukokuisen Eurooppa-liigan finaalin. Nyt on Mestarien liigan vuoro.
– On unelmien täyttymys päästä selostamaan Mestarien liigaa. Nuorena poikana seurasin HJK:n pelaamista siellä. Muistan katsoneeni 12-vuotiaana kaikki pelit ja tehneeni otteluraportteja niistä. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta siitä jalkapallotoimittajan urani lähti liikkeelle, Kallström kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Kaikki on tapahtunut todella nopeasti Kallströmin selostajan uralla.
– Olen tehnyt kaikenlaista jalkapallomedian puolella kahdeksan vuoden ajan, mutta vasta kaksi vuotta sitten päädyin selostamaan kunnolla. En olisi ikinä uskonut, että näin nopeaa pääsen tekemään Mestarien liigaa.
– Selostajaurani lähti liikkeelle, kun FC Lahti tarvitsi selostajan nopealla aikataululla. Minua pyydettiin siihen ja ajattelin, että mitä hävittävääkään minulla on? Sen jälkeen otteluita on tullut koko ajan enemmän selostettavaksi ja nyt sitten yhtäkkiä ollaankin täällä.
Kallström miettii tulevaa päivä kerrallaan.
– Elän unelmaani tällä hetkellä. Mennään kausi kerrallaan ja katsotaan missä ollaan sen jälkeen. Olen kuitenkin vielä nuori selostajaksi.
Kaikki Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan ottelut suorina lähetyksinä C Morella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn