Niki Mäenpää löysi uuden seuran: ”Haluan viedä joukkueen Valioliigaan”

© Kuva: Juha Tamminen

33-vuotias suomalaismaalivahti Niki Mäenpää on solminut sopimuksen Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Bristol Cityn kanssa. Mäenpää osallistui Cityn harjoitusleirille Espanjan Marbellassa, ja sai sopimuksen testijakson jälkeen. Mäenpään sopimus on yksivuotinen, ja siihen sisältyy optio vuoden jatkosta.

– Niki on tehnyt todella hyvän vaikutuksen testijakson aikana. Hänellä on tekniset taidot ja luonne sopeutua hyvin tähän ryhmään, Bristol Cityn päävalmentaja Lee Johnson kehuu seuran kotisivuilla.

– Niki on ollut pari kautta vähän pimennossa ja nyt hänellä on nälkää osoittaa huippumaalivahdin osaamisensa.

26 A-maaottelua pelannut Mäenpää lähti Suomesta ja HJK:sta ulkomaille jo 18-vuotiaana. 15 vuoden kierros on kuljettanut miestä Lensin, Den Boschin, Willem II:n, AZ Alkmaarin ja VVV-Venlon kautta Brightoniin, jossa hän vietti viimeiset kolme kautta.

Mäenpää oli mukana nostamassa Brightonia Valioliigaan, mutta sai pelata kolmen kauden vain 11 ottelua edustusjoukkueessa. Niistä kuudessa hän piti nollapelin.

Mäenpää saattaa pelata jo Bristol Cityn sarja-avauksessa Nottinghamia vastaan tulevana lauantaina.

– Olen todella onnellinen saatuani sopimuksen. Tätä varten tulinkin tänne, Mäenpää totesi BCTV:n haastattelussa.

– Olen treenannut joukkueen kanssa pari viikkoa, ja tunnen nyt joukkueen ja pelaajat.

– Ehdoton tavoitteeni on päästä Valioliigaan. Pelasin kolme vuotta Brightonissa, mutta lähdin sieltä, koska halusin enemmän peliaikaa. Toivon saavani sitä täällä Bristol Cityssä.

– Olen kuullut seurasta ja kaupungista paljon hyvää. He halusivat minut, ja se merkitsee aina paljon, Mäenpää lisää.