Petri Pasaselta suoraa puhetta valmistautumisesta otteluun sarjajumboa vastaan: ”Se on ihan jargonia”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa viidentenä majaileva FC Lahti taistelee tällä hetkellä tiukasti mitaleista muutaman muun joukkueen kanssa. Sunnuntaina joukkue saa vierailijoita pohjoisesta, kun sarjajumbo PS Kemi tulee vierailulle. FC Lahden paidassa kauden 2015 päätteeksi komean kansainvälisen uransa päättänyt Petri Pasanen uskoo Lahdella olevan mielessä ottelusta vain yksi lopputulema.
– Voisi hyvin kuvitella, että siellä kopissa joukkueen tavoitteeksi on asetettu mitali. Jos peräpään joukkue tulee kylään, niin ainoa vaihtoehto siitä on kolme pistettä. Tuskin kukaan on tyytyväinen tasapeliin. On eri asia valmistautua voittamaan kuin vältämään tappiota, Pasanen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Ex-puolustajan mukaan Kemi-kamppailuun on oma erillinen valmistautuminen.
– Se on ihan jargonia, että joka peliin valmistautuisi samalla tavalla. Ei se tietenkään mene niin. On ihan eri asia pelata HJK:ta kuin Kemiä vastaan esimerkiksi. En tarkoita, että se välttämättä helpompi peli olisi, mutta siihen valmistaudutaan kyllä eri tavalla.
FC Lahti koki karvaan pettymyksen, kun se putosi Eurooppa-liigan karsinnoissa islantilaiselle Hafnarfjordurille. Kaikki kaupungin jalkapallofanit olivat odottaneet otteluita, mutta Lahti koki jo avausosassa karmean 0-3-kotitappion.
– Jos neljän minuutin jälkeen vastustaja johtaa 0-1, niin onhan se pettymys valtava.
– En tiedä, mikä joukkueessa on ilmapiiri, mutta sen tiedän, että urheilija keskittyy vain siihen seuraavaan peliin.
Pasanen tietää omalta uraltaan, että murehtimiselle ei saa antaa valtaa, sillä jokaisessa sarjapelissä on jaossa ne samat kolme pistettä.
– Sama panos sarjapelissä aina oli, oli vastassa sitten Bayern tai Mainz. Sinä vain unohdat pettymyksen ja menet eteenpäin. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
FC Lahden yksi kauden valopilkuista on ollut 21-vuotias Santeri Hostikka. Laitapelaaja on onnistunut neljästi maalinteossa ja hän on kuulunut koko kauden ajan sarjan parhaimpiin ohittelijoihin. Joko nuorukaisen olisi syytä suunnata ulkomaille?
– Minä en tunne häntä niin hyvin, että osaisin ottaa kantaa siihen, mihin asti hänen taitonsa riittävät. Mutta ylipäätään ajattelen niin, että jos on mahdollisuus päästä aikaisin vielä parempaan futisympäristöön, niin totta kai kannattaa lähteä.
– Jos Suomessa pelaa 25-vuotias lupaava pelaaja, niin kyllä ulkomaalaiset seurat ihmettelevät, mikset ole siirtynyt eteenpäin, jos kerran olet hyvä. Suomi on vielä hyvin pieni tekijä eurooppalaisessa seurajoukkuefutiksessa, Pasanen toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne