SJK:lle vahvistus suoraan Eurooppa-liigan karsinnoista – ”Täydessä kunnossa ja tietää systeemini”
Kuva: Juha Tamminen
SJK saa maanantain veikkausliigaotteluun Ilvestä vastaan kovan vahvistuksen, kun ryhmään liittyy norsunluurannikkolaistoppari Boris Kadio. Kadio on ottelussa pelikelpoinen ja takuulla täydessä pelikunnossa, sillä hän pelasi vielä vajaat kaksi viikkoa sitten Eurooppa-liigan karsintaa FC Pyunik Jerevanin keskuspuolustuksessa Maccabi Tel Avivia vastaan.
– Kadio on pelannut kovia otteluita juuri viime viikkoina. Hän on täydessä kunnossa ja fyysisesti muutenkin erinomaisessa kunnossa. Hän tietää minun pelisysteemini, sarja on hänelle tuttu entuudestaan ja hän tuntee jopa suuren osan meidän pelaajista entuudestaan, SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko kertoo seuran kotisivuilla.
SJK hankki kesän siirtoikkunassa kaikkiaan neljä uutta pelaajaa, joista kakilla on ulkomaan kansalaisuus. Ukrainalainen Denys Oliinyk teki kaksi maalia toissa viikonloppuna VPS:n verkkoon, ja hyvään vauhtiin ovat pääsemässä myös kenialainen Peter Opiyo ja Trinidad ja Tobagon maajoukkuehyökkääjä Shahdon Winchester.
– Oliinyk teki kaksi maalia, Winchester oli mukana molemmissa ja Opiyo oli hyvä keskikentällä. Se on tärkeää, että he onnistuvat, sillä jalkapallossa sillä, että olet hyvä tyyppi kentän ulkopuolella, ei ole mitään vaikutusta, vaan sinun pitää vakuuttaa pelikaverisi kentällä ja saada siten heidän hyväksyntänsä. Sen he ovat nyt tehneet ja saaneet hyvän vastaanoton, Eremenko analysoi.
LUE MYÖS:
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle