Veikkausliigan kärkikamppailu päättyi sittenkin pistejakoon – HJK nousi tasoihin lopussa

HJK ja RoPS kohtasivat toisensa Veikkausliigan kärkikamppailussa Töölössä.
Avausjakso oli tasainen. HJK hallitsi pelitapahtumia ensimmäiset puoli tuntia, mutta RoPS pääsi peliin mukaan ensimmäisen puoliskon puolivälissä. Varsin hidastempoisen ottelun ensimmäinen osuma nähtiin juuri ennen puoliaikaa.
HJK:n avauskokoonpanoon Jordi Domínguezin pelilupaongelmien vuoksi noussut Sebastian Dahlström laukoi komeasti vasemmalla jalallaan pallon ohi vieraiden maalia vartioineen Antonio Regueron.
RoPS nousi tasoihin toisen jakson alussa Taye Taiwon upealla vapaapotkumaalilla. HJK hallitsi palloa, mutta ei saanut sen avulla juurikaan mitään konkreettista aikaan.
Torstaina Rovaniemelle SJK:sta siirtynyt Vahid Hambo teki debyyttinsä RoPS:ssa, kun kärki vaihdettiin tunnin kohdalla Giorgi Gorozian tilalle. Hambo viimeisteli RoPS:n johtomaalin kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.
HJK taisteli itsensä kuitenkin tasoihin, kun João Klauss iski vain kaksi minuuttia ennen lisäaikaa tasoitusmaalin. Osuma oli brasilialaisen 14. Veikkausliigassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS