Virallista: RoPS vahvisti huhutun siirron – Vahid Hambo siirtyy seuraan
Kuva: Juha Tamminen
Vahid Hambo on siirtynyt RoPS:n riveihin vapaana agenttina.
Kärki purki eilen sopimuksensa SJK:n kanssa, eikä RoPS:n siten pitänyt maksaa seinäjokelaisseuralle siirtosummaa Hambosta. 23-vuotiaan hyökkääjän RoPS-sopimus kattaa loppukauden.
Hambo edusti kuluvalla kaudella SJK:ta Veikkausliigassa lopulta 15 kamppailussa, jossa syntyi kaksi täysosumaa.
– Noin kuukausi takaperin sain heiltä tiedon, että voin halutessani etsiä uutta seuraa. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä. RoPS tuntuu minulle juuri oikealta vaihtoehdolta, Hambo totesi RoPS:n verkkosivuilla.
Myös RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela on tyytyväinen siirtoon.
– Mielestäni Vahidissa on kaikista suomalaisista senttereistä eniten käyttämätöntä potentiaalia. Mikäli saamme sen kaivettua esiin, on meillä käsissä erittäin laadukas hyökkääjä tähän sarjaan, luotsi sanoi seuran julkaisemassa tiedotteessa.
Hambo on RoPS:n mukana jo lauantaisessa HJK-ottelussa.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui