Francesco Totti kohtasi vankilassa intohimoisimman faninsa – ”Kuin olisivat nähneet paavin”

AS Roma -legenda Francesco Totti julkaisee torstaina elämäkertansa. Italian entinen maajoukkuehyökkääjä mainitsee kirjansa esipuheessa tarinan vankilavierailusta, jossa hän tapasi yhden intohimoisimmista faneistaan.
– Kierteleime sellejä, joissa istui vankeja, jotka kannattivat kuka mitäkin joukkuetta. Siellä oli Roman ja Lazion kannattajiakin. He olivat kaikki yhtä onnellisia kuin olisivat nähneet paavin, Totti kertoo.
– Siellä oli pöytä, jonka ääressä pystyimme antamaan nimikirjoituksia ja tämä yksi kaveri huusi ja viittoili käsillään. Yhdessä vaiheessa hän koitti puskea itseään lähemmäksi.
– Hän halusi kuvan kanssani, mutta en ymmärtänyt sitä, koska hän oli niin päättäväinen.
– Kuulin myöhemmin, että hänet piti vapauttaa jo viikko sitten. Hän oli pyytänyt lupaa jäädä, koska tiesi minun olevan tulossa.
– Hän oli kertonut heille: ”Jos te päästätte minut pois, teen jotakin hullua päästäkseni takaisin tänne!”
Totti on Rooman suurin ikoni. Hyökkääjä pelasi koko 25-vuotisen ammattilaisuransa AS Romassa.
Lähde: Football Italia
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä