IS: Pelaajat eivät katsoneet Metroderbyn nujakkaa hyvällä – ”Väkivalta ei kuulu jalkapalloon”

Hongan ja Helsingin Jalkapalloklubin välinen Metroderby sai lauantaina ikävän jälkimaun, kun joukkueiden kannattajat ottivat yhteen ottelun jälkeen.
HJK:n kannattajat ryntäsivät 0-0-tasapeliin päättyneen ottelun jälkeen kentälle onnittelemiaan Klubin pelaajia, jotka varmistivat Veikkausliigan mestaruuden edellisellä kierroksella.
Osa kentällä olleista kannattajista suuntasi provosoimaan Hongan kannattajia espoolaisfanien katsomon eteen. Järjestyksenvalvojien ja mellakkapoliisien oli puututtava väkivaltaiseksi yltyneeseen menoon.
HJK:n keskikenttäpelaaja Nikolai Alho kommentoi tapahtumia Ilta-Sanomille.
- Jengi on todella fanaattista, ymmärtäähän sen. Väkivalta ei kuitenkaan kuulu jalkapalloon.
Helsinkiläisten kapteeni Rafinha ei pitänyt näkemästään.
– Tuo on huonoa esimerkkiä muille. Varsinkin kun paikalla on paljon lapsia. Minunkin omat lapset käyvät katsomassa kaikki meidän kotipelit.
Hongan päävalmentaja Vesa Vasara oli samalla linjalla pelaajien kanssa.
- Toivoisin, että kannattajat arvostaisivat meidän työtä sen verran, etteivät tekisi tuollaista. Siinä voi aina sattua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan