IS selvitti: Miksi Huuhkajien kotipelit alkavat niin myöhään?
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten maajoukkueen kotiottelujen myöhäiset alkamisajat ovat olleet viime aikoina iso puheenaihe.
Tiistaina Suomi kohtasi Nations Leaguen lohko-ottelussa Viron Turussa kello 21.45. Paikan päällä oli 4 632 katsojaa, joka on Huuhkajien kotiottelun pienin yleisömäärä 24 vuoteen.
Myöhäisten alkamisaikojen ajatellaan tuottavan vaikeuksia erityisesti lapsille ja lapsiperheille.
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi Ilta-Sanomille, että Palloliitto on yrittänyt vaikuttaa Euroopan jalkapalloliittoon Uefaan, jotta Suomen kotiottelut voisivat alkaa mieluummin kello 19.
IS pyysi Uefan tiedottajalta selvityksen ottelujen myöhäisistä alkamisajoista. Suomi pelaa seuraavan kotiottelunsa maanantaina 15. lokakuuta Kreikkaa vastaan. Tuolloinkin peli puhalletaan käyntiin kello 21.45
– Kello 20.45 CET (Keski-Euroopan aikaa) on vakioitunut alkamisaika arkiotteluille eurooppalaisessa jalkapallossa. Vakioituneet alkamisajat ovat keskeinen tukipilari koko jalkapalloviikon käsitteelle. Sama alkamisaika koskee kaikkia Euroopan maita, joissa paikallinen aikavyöhyke on CET +1 tunti, tiedottaja kertoi.
Uefan tiedottajan sähköpostitse antamasta vastauksesta käy selväksi, että maaottelujen alkamisajoista on tullut liittoon palautetta.
– Olemme tietoisia kellonaika-asiasta, ja olemme keskustelleet Palloliiton kanssa siitä. Kun mahdollista, Suomi pelaa kotiottelunsa viikonlopun aikaisessa ikkunassa eli kello 16.00 tai 19.00 Suomen aikaa. Esimerkiksi viime MM-karsinnoissa Suomi pelasi kolme viidestä kotipelistään kello 19.00 Suomen aikaa.
Ensi vuonna alkavissa EM-karsinnoissa pelien alkamisajoissa saattaa olla joustovaraa.
- Vuoden 2019 maaliskuusta marraskuuhun pelattavissa EM-karsinnoissa Uefa yrittää toteuttaa kansallisten liittojen toiveet alkamisajoista silloin kun se on mahdollista. Emme kuitenkaan voi missään tapauksessa antaa mitään takuuta aikaisten tai myöhäisten alkamisaikojen määrästä minkään maajoukkueen kohdalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia