Kun 32-vuotiaat Niklas Moisander, Kari Arkivuo ja Niki Mäenpää, sekä vuotta nuorempi Perparim Hetemaj tekivät päätöksen vetäytyä Suomen A-maajoukkueesta, ratkaisu oli kaikkien kannalta harmillinen, mutta silti sulatettavissa. Yhdet arvokisakarsinnat olivat jälleen ohi, ja seuraavan EM-turnauksen aikaan pelaajat olisivat jo 34-35 -vuotiaita.
Koko poppoo oli kokeneita maajoukkueratsuja, ja vaikka etenkin Moisander ja Hetemaj mahtuisivat maajoukkuerinkiin edelleen heittämällä, ymmärrettiin ajan olleen looginen väistymiselle.
Kun Alexander Ring teki saman ratkaisun 27-vuotiaana (lue uutinen), oli hämmästys paljon suurempi. Ringhän on vasta päässyt ”parhaiden pelivuosiensa” alkuun, hän on kehittynyt jättiharppauksin seurajoukkueessa, ja jos edellisiä MM-karsintoja ajatellaan, hän kuului eittämättä Huuhkajien parhaimmistoon.
Isot saappaat jäivät toimettomina nurkkaan
Takavuosien jokseenkin holtittomasta koohottajasta oli tullut vuosi vuodelta älykkäämpi pelaaja, joka teki koko ajan oikeita ratkaisuja. Peli-ilme oli kenties entistäkin raivokkaampi ja mikä parasta, Andrea Pirlo ja Patrick Vieira olivat opettaneet Ringin laukomaan.
Näistä EM-karsinnoista (Nations League mukaan luettuna) oli tuleman ”Ringin karsinnat”. Hetemajlta oli jäänyt keskikentälle pomon paikka auki, ja Ring olisi vihdoin valmis aidosti johtavaan rooliin.
Sitten tulikin typerryttävä ”Höh”: syyskuun maaottelut väliin jättänyt Ring ei tulisikaan Huuhkajien matkaan lokakuussa, ei marraskuussa, ei ensi vuonna eikä luultavasti enää koskaan.
Ihminen huippufutaajan kuoren takana
Pettymys on varmasti ensimmäinen tuntemus, joka monilla nousee Ringin päätöksestä mieleen. Tuohtumus, suuttumus, kenties v***tuskin. Hyvin ymmärrettäviä reaktioita kaikki.
Itse olen ollut intohimoinen penkkiurheilija ja jalkapallofani jostain Michel Platinin pelivuosista lähtien. Intohimon määrä ei ole vuosien varrella hirveästi heitellyt, se vain muuttaa muotoaan.
Vuodet ovat opettaneet suhtautumaan pettymyksiin – niin ihmisenä kuin futisfaninakin – uudenlaisella kypsyydellä.
Umpisurkeaa pelikautta seuraa vääjäämättä parempi aika, ennemmin tai myöhemmin. Parhaillakin pelaajilla voi mennä arvoturnaus harakoille, sillä pelipaidan alla sykkii ihmisen inhimillinen sydän.
Huippufutaajatkin viettävät unettomia öitä – joskus vaikkapa itkevän jälkikasvun takia, ja toisinaan vaikka fyysisten palautumisvaikeuksien vuoksi. Ja jokaisen vaikean päätöksen – on se sitten seurasiirto, huippuottelun väliin jättäminen tai maajoukkueessa lopettaminen – tekeminen on varmasti ankara prosessi, ja perusteet siihen vankat.
Purkautuivatko paineet edellisessä sarjapelissä?
Alle vuorokausi sitä ennen, kun Alexander Ring tiedotti ratkaisustaan, hänen seurajoukkueensa New York City FC kohtasi MLS:ssä vieraskentällä Minnesotan. Rasmus Schüllerin edustama kotijoukkue voitti pelin 2-1, ja Ring kantoi pelissä kapteeninnauhaa David Villan ollessa loukkaantuneena sivussa.
Raportit sosiaalisessa mediassa kertoivat Ringin pelanneen ottelussa poikkeuksellisen vaisusti. Harhasyöttöjä, varoitus ensimmäisellä puoliajalla ja muutenkin laimea peliesitys. Vaihtoon joutuessaan Ring oli kuulemma paiskonut kapteenin nauhaansa epäkunnioittavaan tapaan.
Tuollainen käytös ei ole lainkaan säyseänä pidetyn Ringin tapaista, ja sunnuntai-illan uutinen taisi selittää, mistä oli kyse. Ring tiesi tiedottavansa vaikeasta asiasta, ja ymmärsi varmasti, ettei vastaanotto tule olemaan hyvä. Silti pitää muistaa, että urheilija urheilee ennen kaikkea itsensä, ei joukkueensa tai maansa tähden. Eikä urheilu välttämättä ole urheilijan itsensä elämässä kaikkein tärkein asia, vaikka jollekin fanille se voisi sitä ollakin.
Terveys ensin, sitten futis
MLS:ssä matkustetaan ymmärrettävästi todella paljon, sillä liiga on levittäytynyt pitkin valtavaa mannerta. Ring tunnollisena isänä osaa epäilemättä arvostaa laatuaikaa perheen kanssa. Juuri tästä ajasta jokainen maajoukkuereissu on pois.
”Entä sitten?”, kysyy joku. Ovathan kaikki muutkin maajoukkuepelaajat pois perheensä luota edustustehtävien aikana. Uravalintakysymys.
Ring kuitenkin perustelee päätöstään myös ”huolestuttavilla kehonsa tuntemuksilla”. En ole lääkäri enkä kuulu Ringin lähipiiriin, mutta perustelu on erittäin hyväksyttävä – olkoonkin, ettei Ring ratkaisuineen mitään hyväksyntää sinänsä edes tarvitse. Aikaerorasitus, huonosti nukutut yöt ja hitaampi palautuminen jättävät varmasti jälkensä kroppaan kuin kroppaan. Lienee jonkinlainen julkinen salaisuus, että jalkapallopiireissäkin erinäisiä oireita hoidetaan pitkälti ylenpalttisen lääkityksen avulla, mutta sekään ei kuulosta välttämättä terveimmältä polulta.
Olisinko halunnut, että Ring pelaisi Huuhkajissa meneillään olevassa Nations Leaguessa, ensi vuoden EM-karsinnoissa ja vaikkapa vielä 3-4 arvokisakarsinnassa sen jälkeenkin? Totta mooses, aivan ehdottomasti.
Olisinko toivonut sen tapahtuvan terveyden kustannuksella? En missään tapauksessa. Jos Ring päätti asettaa oman terveytensä Suomi-paidan edelle ”huolestuttavien signaalien” takia, niin se on mielestäni paitsi järkevä ja rohkea, niin myös ehdottoman oikea päätös.
Suomen maajoukkue tarvitsee ennen muuta pelaajia, jotka ovat fyysisesti mahdollisimman täydessä tikissä, ja henkisesti joukkueeseen sitoutuneita. Siksi Ring teki varmasti loppujen lopuksi myös Huuhkajien kannalta hyvän ratkaisun.
Uusiakin alexringejä tulee varmasti
Olen varma, että Ringiä tulee tulevissa maaotteluissa ikävä, mutta onneksi nämäkään taistot eivät vain yhtä miestä kaipaa. Rasmus Schüller parantaa koko ajan, Glen Kamara on valmis isoon vastuuseen jo nyt, ja kenties vaikkapa hienot alle 19-vuotiaiden EM-kisat pelannut Jaakko Oksanen on jo yllättävänkin pian valmis A-maajoukkuevastuuseen.
Olihan Alex Ringkin. Mies, joka debytoi A-maajoukkueessa jo pian 20-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Mies, joka ansaitsee hatunnoston paitsi hienoista maajoukkuepeleistään, niin myös tänään julkistamastaan rohkeasta, kritiikkiä pelkäämättömästä ratkaisustaan. Kiitos hyvistä Huuhkaja-vuosista, Alex!
Heikki Kuparinen
