Pronssista taistelevan Ilveksen meno ei ole Veikkausliigassa hidastunut, vaikka ykköspyssy myytiin Belgiaan – ”Omalla tavallaan hän pelasi itselleen”

Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilves on neljä kierrosta ennen Veikkausliigan loppua viidennellä sijalla vain kaksi pistettä europeleihin oikeuttavasta pronssisijasta. Joukkue on tasapisteissä Kuopion Palloseuran kanssa. Kaksikko jahtaa kynsin ja hampain kolmantena olevaa FC Honkaa.
Ilveksellä on otollinen sauma lauantaina kaventaa piste-eroa, sillä se saa vastaansa sarjajumbo PS Kemin. Honka pelaa puolestaan HJK:ta vastaan, joka saa pelata vapautuneesti varmistettuaan keskiviikkona mestaruuden.
Ilveksen paidassa urana viime kauden päätteeksi lopettanut Marco Matrone asettaa vanhan joukkueensa lauantaina pakkovoiton eteen.
– Lauantaina on melkein pakko ottaa kolme pinnaa. Hyvin pojat ovat kyllä pelanneet. Tammela asettaa omat haasteensa tässä vaiheessa kautta. Ilves joutuu todennäköisesti ottamaan pelissä ohjat, mutta en usko, että kumpikaan hirveän rohkeasti otteluun lähtee. Toivotaan, että Ilves on se, joka lyö sen viimeisen naulan Kemin arkkuun, vaikka hekin tekevät hyvää työtä pienillä resursseilla, Matrone toteaa solidaarisesti.
Onko Ilves jopa ylisuorittanut Veikkausliigassa tällä kaudella?
– Minun mielestäni kyllä, kun katson joukkuetta. Ulkomaalaisvahvistukset eivät ole ihan onnistuneet tällä kaudella, mutta onneksi nuoret ovat nostaneet tasoaan ja vastanneet huutoon.
Joukkue myi loppukesän siirtoikkunassa ykköspyssy Marius Noubissin Belgiaan, onko hänen lähtönsä vaikuttanut joukkueen pelaamiseen?
– En tiedä onko se vaikuttanut ainakaan negatiivisesti. Hänen lähtönsä jälkeen Ilves on tehnyt välillä kolmea ja kuutta maalia. Vaikka hän olikin ihan tärkeä pelaaja, niin nyt joukkuepelaaminen on ollut parempaa. Omalla tavallaan hän pelasi itselleen. Nyt kentällä on 11 viimeisen päälle joukkuepelaajaa.
Saat toimia nyt yhden miehen raatina. Kuka on ollut mielestäsi Ilveksen vuoden pelaaja?
– Lauri Ala-Myllymäki on ollut tärkeä pelaaja molempiin suuntiin. Hän on ollut hyvä esimerkki koko joukkueelle.
Pitäisikö hänen siirtyä jo pikkuhiljaa isompiin sarjoihin ulkomaille?
– Toivon, että hän pääsisi ulkomaille. Hän on tosi hyvä pelaaja ja joku saisi hänestä tosi fiksun pelaajan. Lauri on tasainen ja monipuolinen, mutta ehkä häneltä puuttuu se yksi erityisominaisuus. Esimerkiksi Mikael Soisalolla se oli nopeus, jonka vuoksi hän pääsi ulkomaille. Laurilla ei ole mitään sellaista, mutta ei hänellä ole heikkouksiakaan.
– Ulkomaalaiset scoutit pitäisi vakuuttaa kuitenkin siinä parissa kolmessa pelissä. Eivät he näe sitä, kuinka tasaisesti olet pelannut kauden kaikki 30 peliä, Matrone tietää.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”