Simo Valakari saa Huuhkaja-laiturilta vuolaita kehuja: ”Olen kasvanut pelaajana”
Kuva: Juha Tamminen
Yksi mielenkiintoisimpia nimiä Nations Leaguen lauantaina aloittavassa Huuhkajien nimilistassa on Robert Taylor. Erinomaisesta potkutekniikastaan tunnettu 23-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyi elokuun lopussa pysyvällä siirrolla ruotsalaisesta AIK:sta Norjan pääsarjaa pelaavan Tromsøn riveihin. Seuran päävalmentaja Simo Valakari on ollut JJK-kasvatin mieleen.
– Tietenkin minulla on Simosta vain hyvää sanottavaa, kun olen päässyt niin paljon pelaamaan. Tykkään hänen pelityylistään todella paljon ja olen kasvanut pelaajana ennen kaikkea taktisesti. Osaan pelata omalla pelipaikallani Simon oppien myötä paljon paremmin molempiin suuntiin. Pelaajien on ylipäätään hyvin helppo toimia ja jutella hänen kanssaan, kolme liigamaalia kuluvalla kaudella jo iskenyt Taylor kuvaili SuomiFutis-sivustolle.
Viime ajat eivät ole olleet joukkueelle kuitenkaan helppoja. Viiden pelin tappioputken katkeaminen viime lauantaina oli helpotus.
– Oli tärkeä saada viikonloppuna voitto alle, kun viime ajat ovat muuten olleet vähän hankalampia. Oltiin häviöllä 1-0, noustiin 2-1-johtoon, mutta vastustaja tuli vielä kerran tasoihin. Otettiin johto uudelleen ja onneksi Onni (Valakari) sai tapettua pelin lopussa, Taylor kertaili syyskuun ensimmäisen lauantain tapahtumarikasta ottelua Strømsgodset IF:ää vastaan.
Upea Huuhkaja-tapahtuma
Taylor muistutti, että Huuhkajien pelin on parannuttava kaikilla osa-alueilla edellisistä otteluista, jotta voitot Unkarista ja Virosta irtoavat. Nuoren pelaajan sydäntä lämmitti myös tiistaiset avoimet harjoitukset Bolliksella (Pallokentällä), johon saapui katsomon täydeltä junioreita ja muita Huuhkajien kannattajia seuraamaan. – Tosi hyvä fiilis jäi! Siis todella. Juuri tämän tyyppisiä tapahtumia me tarvitaan ja on oikeasti kiva huomata, että ihmisiä kiinnostaa. UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät Viasatin kanavilla ja Viaplay-palvelussa. Kaikki Huuhkajien Nations League ja karsintaottelut näkyvät myös ilmaiseksi Viafreessä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit