AL: Veikkausliigan silly season lähestyy – Jarkko Wiss penkitti Ilveksen kolme maisemanvaihtajaa
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti päätti sunnuntaina 12 ottelua kestäneen voitottoman jaksonsa, kun se haki Tampereelta 1-0 -voiton Ilveksestä. Ennen ottelua Ilveksellä oli vielä teoreettiset mahdollisuudet mitaleille ja europeleihin, mutta tappion – ja KuPS:n ja Hongan voittojen – myötä sijoitukseksi varmistui viides.
Lahti sai otteluun helpotusta Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wissin kokoonpanovalinnoista. Ilveksen kauden tehokkaimpiin pelaajiin lukeutuvat Issa Thiaw (7 maalia, 1 maalisyöttö), Lauri Ala-Myllymäki (6 maalia, 2 syöttöä) ja Eero Tamminen (3 maalia, 5 syöttöä) saivat tyytyä paikkaan vaihtopenkillä, koska Wiss ei usko kolmikon pelaavan Ilveksessä enää ensi kaudella.
– Lähtökohdat olivat sellaiset, että mahdollisuutemme olivat karanneet jo. Tärkein anti oli saada peliaikaa niille, kenen sopimus jatkuu, Wiss perusteli Aamulehden haastattelussa (AL:n koko juttu täällä).
– Meidän pitää olla myös itsekkäitä ja miettiä jo pitkälle ensi vuotta. Olemme neuvotelleet kolmen runkopelaajan kanssa ja tällä hetkellä signaali on sellainen, ettei kukaan heistä ole jatkamassa.
Ilves myi parhaan maalintekijänsä Marius Noubissin kesken kauden Belgiaan, mutta nyt muutama avainpelaaja on vaihtamassa seuraa korvauksetta. Wiss kuitenkin tiedostaa hyvin Ilveksen aseman kasvattajaseurana.
– Laurilla (Ala-Myllymäki) ei ole sopimusta meille, mutta jos hän siirtyy riittävän kovaan sarjaan, voimme saada jonkinlaisen korvauksen. Pojan kehityksen kannalta olisi tärkeää päästä eteenpäin ja yritän auttaa häntä siinä. Jos hän ei pääse ulkomaille ja jää tänne, sekin voi olla haaste hänelle.
Vaikka kasvatustyö alkaa ensi kaudella tavallaan osin ”alusta” runkomiesten poistuessa ruodusta, uskoo Wiss vakaasti siihen, että nuoriso on taas valmis esiinmarssiin.
– Nuorten peliminuutit ovat pääomaa minulle ja pelaajille. Saamme niistä paljon hyötyä harjoituskauteen. Ihmettelen, jos yksikään nuorista pelaajistamme on ensi vuoden huhtikuussa huonompi kuin nyt, Wiss lataa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin