IS: Nappihankinta Klaussin jatko HJK:ssa mahdollista
Kuva: Juha Tamminen
21-vuotiaasta Klaussista tuli sunnuntaina vasta kolmas pelaaja, joka on pystynyt rikkomaan Veikkausliigassa 20 maalin rajapyykin 2000-luvulla. Aiemmin 20 maaliin olivat pystyneet Paulus Roiha (HJK) kaudella 2001 ja Timo Furuholm (Inter) kaudella 2011.
Kovin kaukana ei ole Veikkausliigan yhden kauden maaliennätyskään, sillä sen jakavat Kimmo Tarkkio ja Valeri Popovits, jotka paukuttelivat 23 maalia kausilla 1991 ja 1999. Molemmat pelasivat tuolloin Hakassa. Klaussin haastetta tosin lisää se, että kautta on jäljellä enää yksi sarjakierros.
Joka tapauksessa 20 maalia ja lähes varma maalikuninkuus kertovat siitä, että HJK teki Hoffenheimissa lainaamassaan brasilialaisessa erinomaisen löydön. Klauss jos kuka on ollut mitat täyttävä seuraaja HJK:sta kesällä 2017 Rangersiin siirtyneelle Alfredo Morelosille.
Klaussin pelaajaoikeudet omistaa siis saksalainen Hoffenheim, ja epäilemättä mieheen ovat iskeneet silmänsä muutkin. Klauss kuitenkin myöntää Ilta-Sanomien haastattelussa, että myös HJK:ssa jatkaminen on mahdollista (IS:n koko juttu täällä).
- Agentti ja joukkue keskustelevat nyt, katsotaan sitten, Klauss vastasi Ilta-Sanomille.
- Silloin kun tulin HJK:hon, ei ollut mitään käsitystä siitä mitä tulee käymään. En odottanut, että menee näin hyvin heti ensimmäisellä kaudella.
Juttua muokattu 21.10. klo 22.35. Kauden 2001 maalikuningas oli luonnollisesti Paulus Roiha, ei tuolloin 12-vuotias Akseli Pelvas.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa