PSG taas täysin pitelemätön – neljän maalin Kylian Mbappé jälleen ennätysten kimpussa

Jos on monessa muussa Euroopan huippusarjassa tällä hetkellä hyvin tasaista, niin Ranskanmaalla ei. Ligue 1:ta tutusti dominoiva Paris Saint-Germain otti sunnuntaina yhdeksännen voittonsa yhdeksästä pelistä ja kasvatti etumatkansa sarjan kärjessä jo kahdeksaan pisteeseen.
PSG:n tuorein uhri on seuran päähaastajiin kotimaassa lukeutuva Lyon, joka kuitenkin sai poistua pääkaupungista raaka 0-5 -tappio niskassaan. PSG ei antanut vierailleen mitään armoa.
Erityisen haastavan PSG:n kellistämisestä tekee se, että joukkue on tehnyt jokaisessa sarjan ottelussaan vähintään kolme maalia. ”Hyökkäys on paras puolustus” tuntuu siis pätevän erittäin hyvin ainakin Ranskan kansallisen sarjan otteluihin. PSG:n maaliero onkin nyt musertavan ylivoimainen 32-6.
PSG siirtyi ottelussa 1-0 -johtoon Neymarin varmasti upottamalla rankkarilla. Tällöin peliä oli pelattu yhdeksän minuuttia. Jo aiemmin Lyonia koeteltiin, sillä sen tähtipelaaja Nabil Fekir väänsi nilkkansa ja joutui tulemaan vaihtoon.
Pientä oljenkortta Lyonille tarjottiin, kun erotuomari komensi PSG:n nuoren topparin Presnel Kimpemben suoralla punaisella suihkuun 32. minuutilla. Kimpembe taklasi Ranskan maajoukkuetoveriaan Tanguy Ndombelea napit edellä ja sai ansaitun kentältäpoistumiskäskyn VAR-tarkistuksen jälkeen.
Puntit kuitenkin tasoittuivat ennen avausjakson loppua, kun Lyonin Lucas Tousart passitettiin niin ikään ulos kentältä.
Toisella jaksolla alkoi sitten Kylian Mbappé –show. 19-vuotias teinisensaatio täräytti 14 minuutin sisällä uskomattomat neljä maalia, ja sai jälleen kerran nimensä historiaan. Mbappé on nuorin pelaaja 45 vuoteen, joka on tehnyt Ligue 1:ssä neljä maalia samassa pelissä. Mbappén erikoisin osuma oli 4-0 -maali, joka meni maaliin kahden tolpan kautta.
Historiaa PSG teki niiltäkin osin, että koskaan aiemmin ei mikään seura ollut aloittanut Ranskan pääsarjakautta yhdeksän perättäisen voiton suoralla.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa