Suomenmestari Mika Lehkosuo sai rauhan: ”Tämä ei ollut ihan normaali kausi”

Kuva: Juha Tamminen
HJK on Suomen mestari vuosimallia 2018. Mika Lehkosuo johdatti HJK:n lopulta ylivoimaiseen mestaruuteen jo toista vuotta putkeen.
HJK on ollut tällä kaudella joukkue, jossa on sattunut ja tapahtunut. Päävalmentaja Lehkosuo myönsi tämän läpimärkänä istuessaan lehdistötilaisuudessa mestaruussuihkun raikkaana.
– On ollut aika värikäs kausi, ehkä värikkäämpi kuin moni muu minun kauteni HJK:ssa. Tapahtumia on riittänyt varsinkin kentän ulkopuolella ja joukkueen sisällä, joita kaikkia asioita te ette tiedä.
– Sanotaan, että siinä on ollut päävalmentajalla ja muillakin paljon jalkapallon ulkopuolisia asioita, joita on pitänyt tehdä. Siinä mielessä opettavainen kausi. Koen, että olen yhtä kokemusta rikkaampi. Tämä ei ollut ihan normaali kausi, Lehkosuo kertoi avaamatta sen enempää yksityiskohtia.
HJK onnistui Lehkosuon mukaan silti pääsemään vaikeista hetkistä yli. Se näkyi varsinkin Veikkausliigan syyskaudella. HJK hävisi nimittäin edellisen kerran Veikkausliigassa 29. kesäkuuta, kun FC Lahti voitti HJK:n Lahdessa.
Lehkosuo jakoi useita kiitoksia pelaajille ja taustoille. Varsinkin HJK:sta FC Interiin siirtyvä valmentaja José Riveiro sai lämpimät kiitokset Lehkosuolta.
– Meillä on ollut mahtavat kaksi vuotta. Olen oppinut häneltä paljon ja siksi halusin hänet tänne HJK:hon. Hänellä oli jo silloin erilaisia päävalmentajavaihtoehtoja. Onneksi sain hänet tänne. Toivon ja luulen, että myös Riveiro on oppinut asioita tässä valmennusprosessissa.
Kaikki hankinnat eivät välttämättä HJK:ssa osuneet täydellisesti nappiin viime kauden jälkeen, mutta ainakin brassihyökkääjä Joao Klaussin kohdalla voi puhua todellisesta onnistumisesta. Klauss voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden näytöstyyliin ja rikkoi pitkästä aika 20 maalin maagisen rajan. Lehkosuon mukaan Klauss sopi loistavasti HJK:n pelityyliin.
– Hän on hyvä pelaaja, mutta hän osuu pelitavallisesti meidän pelitapaan erinomaisesti, paljon paremmin kuin esimerkiksi Alfredo Morelos osui. Morelosilla on ehkä joitain apuja, joita Klaussilla ei ole, mutta Klauss sopii meidän pelitapaan kuin nappi silmään, ehkä parhaiten HJK:n hyökkääjistä pitkään aikaan, Lehkosuo kehui.
Klaussin täydellinen kausi herättää varmasti kiinnostusta siirtomarkkinoilla. Klauss pelasi HJK:ssa tämän kauden lainalla Hoffenheimista. Lehkosuon mukaan HJK:n toiveissa on pitää Klauss myös ensi kaudella.
– Haluaisin, että Klauss jatkaa. Voi olla, että isommat ympyrät ja parempi liiga kutsuvat häntä. Jalkapallomaailma on joskus ihmeellinen, ja kuka tietää, jos hän olisi vielä yhden vuoden täällä. Myös Morelos oli täällä puolitoista vuotta, Lehkosuo muistutti.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”