Bayern Münchenin päävalmentaja Niko Kovač ei tunne painetta, vaikka hänen joukkueensa matkaa tänään lauantaina Borussia Dortmundin vieraaksi Bundesliigan Der Klassikerissa.

Kyseessä on Kovačin ensimmäinen Klassiker valmentajana. Hän siirtyi Bayerniin kesällä ja aloitti uudessa pestissään mainiosti, mutta ailahtelevien tulosten myötä Dortmund on päässyt karkaamaan sarjakärkeen, neljän pisteen päähän müncheniläisistä.

Kovač tietää, että hänen tulevaisuuttaan on spekuloitu ympäri maailman.

– Tiedän, että paineet ovat aiheena medialle iso juttu, mutta rehellisesti sanottuna en tunne niitä. Uskokaa pois, sanoi Kovač FourFourTwon mukaan.

– Kaksi ja puoli vuotta sitten meillä oli Frankfurtissa peli putoamista vastaan. Ihmiset olisivat voineet menettää työnsä, siinä oli paineita.

– Tulen nauttimaan pelistä. Me lähestymme sitä intensiivisesti, hieman jännittyneenä. Pelkoa tai paineita? Niitä minä en tunne. Ne ovat osa valitsemaani työtä. Voisin lopettaa huomenna ja kaikki olisi hyvin.

– Yleisesti puhuen uskon, että kummatkin joukkueet kunnioittavat toisiaan. En usko, että Dortmund ei kunnioittaisi meitä. He tietävät, että Bayern on hyvä joukkue. Me emme ole ensimmäisten seitsemän pelin jälkeen suoriutuneet yhtä hyvin kuin Dortmund. Se pitää paikkaansa.

Borussia Dortmund-Bayern München alkaa kello 19.30. Ottelu näkyy suorana ViaPlayssa ja Viasat Urheilu -kanavalla.