Daniel Sjölund sankaritekonsa jälkeen: ”On kokonaan toinen juttu, uskoinko tähän”

Daniel Sjölundin huikea Allsvenskan-ura on kestänyt 16 kautta, ja pelejä Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla on kertynyt yli 330. Nyt tuo ura on lähestymässä päätöstään, ja Sjölund pelasi mahdollisesti viimeisen ottelunsa Allsvenskanissa sunnuntai-iltana.
NT-sivuston kolumnistin David Iwungin mukaan moni stadionilla ollut saattoi pohtia että ”olikohan nyt oikea aika heittää hänet kentälle?”, kun 35-vuotias Sjölund otettiin vaihdosta sisään lisäajalla tilanteessa 2-2. Olihan ”Daja” pelannut tällä kaudella vain kuudessa sarjaottelussa, ja yhteensä alle 120 minuuttia. Edellisen kerran hän oli pelannut 16. syyskuuta.
Illasta tuli kuitenkin Iwungin mukaan sellainen, ”jota ei unohdeta koskaan”. Tämä johtui siitä, että Sjölund teki takatolpalta Norrköpingille 3-2 -voittomaalin ottelun viimeisillä sekunneilla, kenties koko Allsvenskan-uransa viimeisellä pallokosketuksella (lue lisää).
Sjölundin maalin myötä Allsvenskanin mestaruustaistelun ratkeaminen pitkittyi ensi lauantaihin, sillä myöhemmin samana iltana Sundsvallin kanssa pisteet jakanut AIK on edelleen Norrköpingin iskuetäisyydellä, kaksi pistettä enemmän keränneenä.
– Tällaista skenaariota tietysti toivoinkin, mutta se, uskoinko siihen, on tietysti kokonaan toinen juttu, Sjölund sanoi Radiosportenille pelin jälkeen.
[readmore from=Sjölund-Daniel]
– Olin iloisin siitä, että sain tulla kentälle ja pelata täällä viimeisen kotiotteluni.
Huuhkajissakin paljon kokenut keskikenttäpelaaja oli läksiäisottelussaan liikuttunut.
– On vaikeaa kuvailla sitä sanoin, kuinka rankkaa tästä paikasta lähtemisestä tulee. Olen viettänyt täällä neljä fantastista vuotta, mahtavien pelikaverien ja maagisen yleisön kanssa. Tulen kaipaamaan tätä valtavasti, Sjölund tunnustaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan