IFK Mariehamn ja puolustajalupaus jatkosopimukseen – ”Lahjakkaimpia kasvattejamme”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn ja puolustaja Petter Hemming ovat solmineet kautta 2019 koskevan jatkosopimuksen.
Hemming, 19, on IFK Mariehamnin oma kasvatti ja ensimmäisen sopimuksensa ykkösjoukkueen kanssa hän allekirjoitti kauden 2017 alla.
Hemmingin päättynyttä kautta leimasi sitkeä vamma, jonka takia hän joutui kolmen kuukauden kuntoutusjaksolle. Hänen odotetaan olevan kuitenkin täydessä iskussa IFK:n harjoituskauden alkaessa taas toden teolla.
– Petter on lahjakkaimpia omia kasvattejamme puolustuspäähän moneen vuoteen, ja sekä me että hän itse uskomme, että hänellä on mahdollisuudet nousta vakiopelaajaksi liigatasolla, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson sanoo seuran tiedotteessa.
– Valitettavasti Petterin viime kausi meni suurelta osin piloille vamman takia, mutta revanssihenkeä ja peli-intoa riittää. Kun ajatellaan muutoksia takalinjoilla Kristian Kojolan ja Philip Mantillan jätettyä joukkueen, avaa se Petterille mahdollisuuden olla taistelemassa peliajasta. Hän on jo aiemmin harjoitusotteluissa ja cupin otteluissa osoittavansa olevansa pian valmis pelaamaan säännöllisesti liigassa.
Hemming on pelannut Veikkausliigassa kaksi ottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn