Bayern Münchenin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummeniggen mukaan seuran on vielä turha hätäillä siitä, aikooko se käyttää lainapelaaja James Rodríguezin osto-option.

James, 27, pelaa lainasopimuksensa toista, viimeistä kautta Bayernissa. Hän siirtyi seuraan kesällä 2017 Real Madridista. Viime päivinä espanjalaismediassa on esiintynyt huhuja, joiden mukaan kolumbialaistähti haluaisi palata Madridiin kuluvan kauden päätyttyä.

– Meillä on sopimuksessamme optio, jonka voimme käyttää 15. kesäkuuta 2019 mennessä. Olemme nyt marraskuussa, joten minusta ei ole järkeä puhua siitä jo nyt, sanoi Rummenigge FourFourTwon mukaan.

– Minun mielestäni James pelasi viime kaudella loistavaa jalkapalloa. Hän oli yksi parhaista pelaajistamme ainakin minun muistaakseni.

– Hän teki Madridissa (Mestarien liigan ottelussa toukokuussa) 2-2-maalin ja sitten kaikki Madridin fanit taputtivat hänelle.

James kärsii tällä hetkellä polvivammasta, ja Rummenigge epäilee, että kolumbialainen palaa pelikentille vasta ensi vuoden puolella.