Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahtitalliin lukeutuva Jesse Joronen nousi FC Kööpenhaminan sankariksi elokuussa pelatussa Eurooppa-liigan pudotuspelivaiheessa. Joronen piti maalinsa puhtaana italialaista Atalantaa vastaan 210 minuuttia eli kaksi täyttä peliä sekä jatko-ottelun ajan ja torjui sen jälkeen ratkaisevan rangaistuspotkun, jonka myötä tanskalaisseura eteni Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.

25-vuotias Joronen on vakiinnuttanut paikkansa FCK:n ykkösmolarina. Siihen tehtävään hänet täksi kaudeksi hankittiinkin, kun entisen ykkösvahdin Robin Olsenin lähtö tuli tietoon.

Kööpenhamina sijoittui viime kaudellasarjassa vasta neljänneksi.

15:stä Tanskan liigan ottelusta Joronen on pelannut 12. Eurooppa-liigassa tilillä on toistaiseksi vain yksi peli, joka tuli Zenitiä vastaan lohkovaiheen avauspelissä.

Peli venäläisjoukkuetta vastaan päättyi 1-1. Debyytti eurokilpailun lohkovaiheessa jäi Jorosen mieleen.

– Se on tietty hienoa. Mieluiten haluaisi tietysti lisää niitä. Mutta ne ovat pelejä muiden joukossa. Olemme Skandinavian mittakaavassa suurseura, todella massiivinen seura. Kilpailumme eivät rajoitu siihen, että päästään Eurooppaan vaan taistellaan syksyllä monella rintamalla. Tipuimme nyt cupista, mutta monta rautaa on tulessa, Joronen sanoi SuomiFutis-sivustolle tapansa mukaan rauhallisena.

Simpeleen Urheilijoiden kasvatti Joronen torjui FCK:n tolppien välissä sunnuntaina nollapelin Kööpenhaminan tulikuumassa paikallisottelussa Brøndbyä vastaan 1-0-voitossa. Peli oli suomalaiskopparille jo kolmas kahdeksaan päivään. Sen takia ei olisi yllätys, jos kahdessa muussa Eurooppa-liigan pelissä maalilla seisonut kokenut Stephan Andersen, 36, pelaisi myös torstaina vieraspelissä Slavia Prahaa vastaan.

Valmentaja Ståle Solbakkenilla ei näytä olevan selkeää sapluunaa maalivahtien peluutuksessa. Asetelma ei siis automaattisesti mene niin, että Joronen torjuu vain Tanskan liigassa ja Andersen europeleissä.

– Valmentaja kertoo päivää aikaisemmin kuka pelaa. Hän tekee päätökset ja sen mukaan mennään. Pelasin hyvän pelin sunnuntaina ja olen tyytyväinen siihen miten pelit ovat menneet, Kööpenhaminaan täksi kaudeksi AC Horsensista siirtynyt Joronen hymähti.

Brøndbyä edustava Jorosen maajoukkuetoveri Paulus Arajuuri tunnetaan erinomaisena pääpelaajana. Aiheuttiko Arajuuri Joroselle hankaluuksia derbyssä?

– Yhden kulmapotkun he saivat, johon Paukku taisi tulla. Kyynärpäät taisivat kolahtaa yhteen, kun nyrkkeilin pallon kahdella kädellä pois. Joku osui minuun ja epäilen että se oli Paukku, hyvällä pompulla. Muuten Paukkua ei oikein meidän maalilla näkynyt, Joronen naurahti.

Viisivuotisella sopimuksella Kööpenhaminassa pelaava Joronen on ollut toistaiseksi voitokas Kööpenhaminan paikallisotteluissa. Kauden molemmat pelit ovat päättyneet FCK:n eduksi, kun Joronen on ollut kentällä. Kauden ensimmäinen derbyvoitto irtosi elokuussa 3-1-lukemin.

Hyökkäysvoittoinen Slavia Praha

Viimeksi FCK hävisi Slavia Prahalle Eurooppa-liigassa 0-1. Joronen katsoi ottelun vaihtopenkiltä.

– Erittäin hyökkäysvoittoinen joukkue – varsinkin kotona. Yrittävät haastaa kaikki mahdolliset vastustajat. Todella kurinalaisia, kaikki tekevät tosi paljon töitä fyysisesti ja pelaavat miesvartiointia tosi tarkkaan, Joronen kuvaili Slaviaa.

FC Kööpenhamina matkusti Prahaan keskiviikkoaamuna ja harjoitteli ottelustadionilla samana iltana. Jorosen käsityksen mukaan tulossa on paljon yleisöä ja kentän nurmi on priimakunnossa.

FCK on Eurooppa-liigan C-lohkossa kolmantena neljällä pisteellä. Ero toisena olevaan Slaviaan on kaksi pistettä ja lohkokärki Zenitiin kolme pistettä. Lohkon hännillä tuskaileva ranskalainen Bordeaux ei ole vielä onnistunut avaamaan pinnatiliään.

C Moren suoratoistopalvelu on viikonlopun ajan auki uusille asiakkaille. Slavia Praha-FC Kööpenhamina ja kaikki muut Eurooppa-liigan torstain ottelut sekä viikonlopun La Ligan 10 ottelua on mahdollista seurata ilmaiseksi suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.

Korjaus 8.11.2018 klo 19:18 Kööpenhamina ei voittanut viime kaudella Tanskan mestaruutta