KTP:lle uusi vahvistus Veikkausliigan nousijajoukkueesta – ”Ikäisekseen varsin kypsä”
Kuva: Juha Tamminen
KTP on solminut kaksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Tuukka Kurjen kanssa. Kurki, 19, edusti viime kaudella Ykkösessä pelannutta ja Veikkausliigaan noussutta HIFK:ta.
– Kurki omaa potentiaalia hyväksi maalintekijäksi. Onnistuessaan hän voi yltää helpostikin 10 maalin mieheksi. Tiedossa on hänen kova halunsa kehittyä entistä paremmaksi pelaajaksi, KTP:n hallituksen jäsen Jukka Mustonen sanoo seuran tiedotteessa.
KTP:n päävalmentaja Argo Arbeiter on mielissään saadessaan lupaavan hyökkääjän riveihinsä.
– Kyseessä on nuori pelaaja, mutta ikäisekseen varsin kypsä. Uskon, että meille on hänestä vielä paljon iloa, Arbeiter toteaa.
Kurki pelasi viime kaudella yhteensä 17 virallisessa ottelussa tehden yhdeksän maalia. Otteluita kertyi vyölle niin Ykkösessä, Suomen Cupissa kuin HIFK:n Kakkosessa pelanneesta kakkosjoukkueesta. Kurki teki kolmessa cupin ottelussa neljä, kahdessa Kakkosen ottelussa kaksi ja 12 Ykkösen ottelussa kolme maalia. Ennen HIFK:ta hän pelasi kahden kauden ajan HJK:n organisaatiossa ja jälkimmäisellä kaudella hän viimeisteli 12 Klubi 04:n Kakkosen ottelussa kuusi maalia.
– Siirron taustalla on halu kehittyä ja saada enemmän peliaikaa. Sitä on mahdollista saada Kotkassa, mikäli onnistun. Tiedän myös, että jos ei tule loukkaantumisia, on minulla mahdollisuus tehdä paljon maaleja. Olen asettanut itselleni tavoitteekseni vähintään 10 maalia, Kurki kertoo.
Viime kautta varjosti kuitenkin jalkavamma, jonka johdosta hän ei pystynyt pelaamaan enää elokuun jälkeen.
– Yritin aluksi taistella kipulääkkeiden avulla, mutta lopulta oli pakko viheltää peli poikki. Nyt olen harjoitellut treeniohjelman mukaisesti ja pääsemässä jälleen kuntoon. Kun treenit Kotkassa alkavat, olen kunnossa, Kurki sanoo.
LUE MYÖS:
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”