Parjattu Real-tykki osui kahdesti murskavoitossa: ”En minä näistä painetta ota”
Kuva: Getty Images
Real Madrdid upotti Plzenin Mestarien ligassa eilen tavalla, jolla moni odottaisi sen pelaavan muutenkin. Tylyjä 0-5 -lukemia Štruncovy Sady Stadionin taululle oli kahdella osumallaan tekemässä myös Karim Benzema, joka kommentoi tapahtumia medialle pelin jälkeen.
– Meillä oli itseluottamusta, ja sen voimin teimme hyviä asioita. Olen tyytyväinen voittoomme ja maaleihimme.
Benzeman omat osumat tulivat jo avauspuoliskolla; 21. minuutilla syntynyt ensimmäinen jäi siis myös ottelun voittomaaliksi. Toisen kerran pallo upposi tshekkiverkkoon reilua varttia myöhemmin.
– Kritiikkiä tulee aina, joka vuosi. Minä pelaan vain jalkapalloa, tehdäkseni historiaa korkeimmalla mahdollisella tasolla. Ihmiset eivät aina ymmärrä, mikä on tehtäväni kentällä. Olen täällä auttaakseni muita joukkueessa.
Ranskalaiselle mediapyörityksessä oleminen ei ole mitään uutta, päinvastoin.
– En minä näistä paineita ota, ne tulevat ulkoapäin. Olen 30-vuotias, minulla on lapsia. Puheita on aina ollut. Tänään pelasimme kauniisti.
Valmentajan tehtäviä Julen Lopeteguin potkujen jälkeen hoitava Santiago Solari saa Benzeman hyväksynnän.
– Hän voi aivan hyvin jatkaa kauden loppuun, meille se sopii kyllä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa